Eba - ”aito lähiöjätkä”

Rock’n Vantaa haastateltavia on alusta asti haalittu perinteisellä lumipallomenetelmällä. Alkuun päästiin Annan Vantaanjoen musiikkilukion aikaisilla tutuilla, joille lähti Facebook-viesti marraskuussa 2011. Viestissä kyseltiin kiinnostusta haastatteluun. Yksi heistä vastasi:

Kysykää Ebalta, se tietää kaiken Vantaa rockista.

Tomi ”Eba” Mäkysen haastattelu sovittiin heti alkuvuoteen museolle, jonne hän otti mukaan Clifters-kitaristi Lare Murtomaan, ”jolla on varmasti paljon kokemuksia Länsi-Vantaan musatouhuista ennen muakin. 70-luvulta asti soittanut kitaraa. :)”. Kun Laren musadiggailut ja sitä myötä soittaminen olivat jo hyvässä vauhdissa, ekaluokkalainen Eba muutti Otaniemestä Myyrmäkeen vuonna 1975.

Oma musainnostus sai alkunsa Elviksestä, ja koska Elviksellä oli kitara, Ebankin oli sellainen saatava. Ensimmäinen bändi, Boppin’ Dynamites, perustettiin 1980. Alun rockabilly vaihtui myöhemmin punkkiin, mikä näkyi vaatetuksessa ja hiustyylissä.

EBA: Mut kylhän se sitten täyty näyttääkin siltä, et mitä niin kuin harrastaa. Ja sit kun oli punkkari, niin sit oli kyl punkkarinkin näköinen, et siihen vaatetukseen. Aika pitkälle se musiikki siihen aikaan oli tärkeetä, ainakin mulle.

Eba vauhdissa MFA-bändin aikoihin vuonna 1987. Kuva Tomi Mäkysen yksityiskokoelma.

Pystytukkapunkkarikauden jälkeen hiukset ovat saaneet kasvaa ja intin jälkeen niitä ei ole leikattu ollenkaan. Yhdeksänkymmentäluvun taitteeseen osuu monta muutakin tulevaisuuden kannalta merkityksellistä asiaa. Esimerkiksi bändirintamalla oli useita projekteja: MFA, Telephone Combo, Breeze, Smilers… Myös uravalinta alkoi hahmottua, kun Eba päätyi Myyrmäen nuorisotila Arkkiin Sir Elwoodin Juha Lehden avuksi. Juhan siirryttyä Vernissaan, Eba otti ohjat käsiinsä musiikkipuolesta vastaavana nuorisotyöntekijänä.

Museoalalla on hiljattain herätty verkostoitumisen tuomiin mahdollisuuksiin, mutta Eballe Hanki kavereita -metodi ei ole ollut vieras koskaan. Päästessään koeajalle Arkin nuoriso-ohjaajaksi, hän ensitöikseen pisti pystyyn Daddy’s Cool Rock -konsertin.

EBA: Heti Ballsit soittaa ja jotain Froikkareit tyyliin. Isoja tämmösii, kun oli suhteita. Ja sitten ne katto, et kyl toi jotain osaa ja sit mut vakinaistettiin.

Museotermein sanottuna Eba on kotiseutuihminen. Opiskeluvuodet ulkomailla riittivät muualla kuin Länsi-Vantaalla asumisesta. Smilers-kitaristina Eba vaikutti vuodet 1991–1997, mutta yhtyeen siirtyessä keikkailemaan Eestiin, Eba jäi Suomeen. Species-yhtye, työ Studio Arkissa ja nuorten parissa vetivät pidemmän korren. Eban studiosta on monen muusikon ura saanut alkustartin.

Siitä se alko. Kysyin siltä, että voisko mahdollisesti tehdä omaa demoa myös. Eba oli tietenkin heti messissä ja tehtiinkin sit mun omia biisejä pienessä kopissa neliraiturilla. Siinä myös jammailtiin jne. Tutustui heti myös vanhempaan soittajakaartiin. Juteltiin paljon ja sanoinkin Eballe, että soittohommat kiinnostaa mua eniten. Se omalta osaltaan jeesas siinä, että pääs jammailemaan hyvien tyyppien kanssa. (mies synt. 1974)

Esimerkiksi vantaalaiset Mind of Doll ja Caroline äänittivät ensimmäisiä demojaan Eban tehtaassa. Nämä bändit ovat jääneet Eban mieleen monestakin syystä.

EBA: Se asenne, mil ne vetää sitä, soittaa niinku täydellä sydämellä ja meiningillä, niin kyl se vaan jotenkin sitten. Mind of Dollistakin huomas, et jos noi jatkaa tosta, niin kyl sieltä vielä tulee kovaa kamaa. Ja Visahan oli jo silloin tosi hyvä laulaja. Sen ääni oli... et miten joku voi noin nuori kundi lähtee tommonen Kurt Cobain -soundi. (naurahtaa) Kateellisena kuuntelin.

Eba Studio Arkissa keväällä 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Anne Kurki.

Mutta kyllä Ebaakin arvostetaan. Pieni kyselykierros Arkin entisten ja nykyisten käyttäjien keskuudessa osoittaa, ettei Länsi-Vantaan rockskene olisi 1990- ja 2000-luvuilla ollut niin aktiivinen kuin se oli, ilman Ebaa. Tämän myrtsiläisen rocklegendan vaikutus nuorten bänditoimintaan on kiistaton.

Noina aikoina tajusin kuinka iso vaikutus Eballa on nuorten soittajien keskuudessa ja on edelleen. Se kannustus ja usko siihen oman jutun tekemiseen on jotain mitä ei voi fyrkalla lunastaa. (mies synt. 1974)

Eba on Länsi-Vantaan musahommien isoveli, ellei jopa Isä. Mua ja mun bänditoimintaa Eba on henkilökohtasesti aina jeesannu ja tukenut tosi pienestä asti. Päästi Carolinen treenaamaan Arkin treenikselle, vaikka periaatteessa silloin siellä ei ollut ees tilaa. Antanu äänittää kaikkea mahollista sen studiossa ja jeesannu hyvillä vinkeillä...Se on jotenki tuntunu aina hiffaavan, et mun tekemisissä on jotain syvempää, kuin pelkkä harrastus. Eballe on voinu puhua aina mistä tahansa, myös keikkailun lieve-ilmiöiden vaikutuksista yms. (mies synt. 1988)

Eba Species-yhtyeen kitaristina 2000-luvun vaihteessa. Kuva Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Leo Heng.

Eballe musiikki ja työ ovat yhtä. Duunin ja vapaa-ajan erottaminen tässä hommassa on vaikeaa. Hyvänä esimerkkinä on Louhela Jam, joka sai alkunsa Vantaan kaupungin järjestämän Vantaa rappaa ja rokkaa -kiertueen pohjalta. Tosin, siinä missä se keräsi yleisöä niukahkosti, niin Louhela Jameilla oli jo ensimmäisenä vuonna 1 000 kuulijaa, jotka löysivät tiensä Jokiuomanpuistoon jammailemaan.

EBA: Meillä oli pienet laulukamat, niin ei ne riittänyt taas mihinkään, mut se oli mageeta, kun ne tuli kuitenkin siihen ihan lähelle ja sit oli semmonen tosi hyvä meininki. Ja sitten totta kai mietittiin, et joo tehään ens vuonna uudestaan.

Eban suunnittelema Louhela Jam -juliste vuonna 1998. Juliste Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo. 

Ja niin sitten tehtiin ja monta kertaa vielä tämän jälkeenkin yli 20 vuoden ajan. Eba on viime vuosina tehnyt tilaa nuoremmille ja siirtynyt taustalle seurailemaan tapahtuman järjestämistä ”kummisedän” roolissa ja omalle tyylilleen uskollisena. 

Backstage-passi Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Hahmona Eba on pitänyt linjansa läpi vuosien ja edustaa omaa old school -tyyliään järkähtämättä, mistä osaa kyllä repiä huumoria itsekin. Jääräpäinenhän se tosin on kuin mikäkin, mutta se on varmaan auttanut rokkihommia tahkotessa. (nainen synt. 1974)

Mutta mikä on Eban mielestä bänditoiminannan merkitys, miksi sen eteen kannattaa tehdä töitä? Bänditoiminta tarjoaa nuorille jonkin tärkeän jutun, jossa he saavat toteuttaa itseään. Ja Eballekin nuorten treenien kuunteleminen antaa mahdollisuuden yllättyä, innostua ja diggailla, varsinkin jos soittimista lähtee ”rehellistä” rockia, musiikkia, joka tarjoaa sukupolvien väliset rajat ylittävän yhteisen kokemuksen.  

Eba Arkissa maaliskuussa 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Anne Kurki.

Ebasta sanottua...

Remu & Vantaa

Tällä kertaa kudomme saamistamme johtolangoista vantaalaisen rockin piilovaikuttajan muotokuvaa. Jo yli vuoden ajan hankkeeseemme on tihkunut viitteitä erään henkilön suorista ja epäsuorista yhteyksistä vantaalaiseen rockiin. Tämä henkilö ei kuitenkaan ole vantaalainen ja täällä asutut vuodet ovat jääneet lapsuuteen. Varsinaisen tutkimusaiheemme, nuoruusajan bänditoiminta, ei tässä tapauksessa tiettävästi ole tapahtunut Vantaalla/Helsingin maalaiskunnassa. Kyseinen rumpali on kuitenkin mainittu useissa Rock’n Vantaa -haastatteluissa esikuvaksi ja soittoharrastuksen innoittajaksi. 

Mä halusin niinku olla Remu. (mies synt. 1971)

Kuva Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat. Kuvaaja Pekka J. Heiskanen.

Kuten kaikki Ganes-leffan nähneet tietävät, Remu asui lapsuudessaan junanvaunussa Ruskeasannalla. Eräs Hiekkaharjun alueella asunut haastateltavamme muisteli Remun äidin harjoittaneen liikkuvaa liiketoimintaa alkoholipitoisten juomien parissa. Muista lähteistä saimme vihiä toiminnan vakiintumisesta Ruskeasannan ostarille. Paikka tunnetaan nykyisin nimellä Highway Pub.

Kuinka monta vantaalaista bändiä olisi jäänyt syntymättä ilman Remua? Esimerkkinä vantaankoskelainen The Careless 1960-luvun alkupuolella.

Mä sain ensimmäisen soittimeni silleen, että kun me siellä linnanmäellä oltiin, niin me saatiin sit rulla niitä lippuja sinne vehkeisiin. Me oltiin maailmanpyörässä ja vastapäätä istui sitten kavereita kanssa. No, siinä oli tää Sami Babitzin ja sit oli… Mä en muista, oliks Remu siinä vai oliks Remu joutunut just linnaan, mut oli kuitenkin sen bändin basisti, joka pähkäili, et sen pitäis myydä sen basso, kun se Remu joutu linnaan ja se bändi hajos. Ja mä ostin häneltä sitten sen basson, mikä tossakin mulla on. Oli Foksin basso ja se tuli mulle sillä lailla ihan vahingossa. (mies synt. 1946)

The Careless ja kuuluisa basso Vantaan yhteiskoulussa 1960-luvulla. 

Kuva Martin Eklundin yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Remua on aineistossamme luonnehdittu Suomen ensimmäiseksi oikeaksi rocktähdeksi ja Hurriganes oli ihan ykkönen. Remun erotti muista intensiivinen katse yleisöön soiton aikana. Tätä ei kuulemma ollut aikaisemmin harrastettu Suomessa. Myös persoonallinen englanninkieli teki säväyksen.

No, pienenä esikuva oli ehdottomasti Remu. Mä en itse sitä muista, mut mä olin kuulemma pienenä aina silleen jos meille oli tullut jotain vieraita, niin mä aina esiinnyin. Et mä olin laittanut Hurriganesin levyn soimaan ja sit soittanut siihen päälle ja laulanut niitä Remun laulamia sanoja, vaik ei se itekkään silloinkaan tietänyt, mitä ne tarkoittaa englanniksi, mut enhän mäkään tietänyt, mut mä aattelin, et se on englantia, kun se ei kuulostanut ollenkaan suomelta. (mies synt. 1971) 

Todiste siitä, että haave olla Remu, voi toteutua. Facebook-sivujen mukaan: ”Rude Runners are here to show respect to legendary finnish rock'n'roll band HURRIGANES.” Kuva Jouni Jussila.

Remulla on ollut Vantaalla monia unohtumattomia esiintymisiä. Hurriganesin kannalta tärkeimpiin lukeutuu Keimolan kuuluisat ”mutafestarit” vuonna 1972. Remu and the Hurriganes sai ensimmäisen levytyssopimuksen Keimola Rockin jälkeen. http://on.fb.me/XQdpMa

Tikkurilan jäähallissa tapahtui 5.4.1975. Hurriganesin jäädiskokeikka oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin. Toisen nettikeskustelusta poimitun tiedon mukaan tämä ”eka kerta” konsertissa oli eräälle 11-vuotiaalle paras keikka ikinä. 

Helsingin Seutu 4.4.1975

Haastatteluissa olemme saaneet kuulla muutamista pienemmän mittaluokan Hurriganes-esiintymisistä. Myyrmäen yhteiskoulun teinikunta järjesti 1970-luvulla kovia bileitä, joissa esiintyjinä olivat ainakin Juice, Jussi & the Boys, Hurriganes ja Dave ”Isokynä” Lindholm. Astetta salamyhkäisempi Hurriganes-keikka järjestettiin martsarilaisen kerrostalon kellarissa sunnuntaiaamuna klo 11. Konsertti kesti vain puolisen tuntia, mutta jätti lähtemättömän vaikutuksen ainakin Sir Elwoodin Juha Lehteen. 

Seuraavalla vuosikymmenellä järjestettiin ainakin tämä iltapäiväkeikka Simonkylän lukiossa.

Vantaan vanhin ravintola ja maineikas keikkapaikka Kultakaivos koki kovan kohtalon 2010-luvun rakennusbuumissa, kun koko Louhelan ostari purettiin. Viimeisenä viikonloppuna järjestettiin ”Monttubileet”, Kultakaivoksen jäähyväiset. Yleisömeri velloi viikonlopun pääesiintyjän Hurriganesin edessä. Myös kaupunginmuseon kuvaaja oli paikalla ja dokumentoi tämän historiallisen tapahtuman.

Hurriganes Kultakaivoksessa 26.3.2011. 
Kuva Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat. Kuvaaja Pekka J. Heiskanen.

Remu on ulottanut vaikutuspiirinsä museon seinien sisäpuolellekin. Olemme suosineet koko projektin ajan haastateltavien hankinnassa ns. lumipalloteoriaa. Myös Remua harkittiin haastateltavaksi, yhteyksiä artistiin olisi löytynyt omasta takaa. Remu on nimittäin kollegan miehen äitipuolen siskon ex-mies. Tai olisiko Remun pojan kanssa hetken hamassa nuoruudessaan heilastellut amanuenssiharjoittelija voinut hankkia meille tarvittavat yhteystiedot? Mutta ehkä tämä kuitenkin riittää Remusta ja Vantaa-rockista. ;)

Seuraavassa blogissa esittelemme varsinaisen Vantaa-rockin kummisedän ja taustavaikuttajan, Eba Mäkysen.