Mistä bändille nimi?

Bändin nimiproblematiikkaa voi lähestyä kahdesta suunnasta, joko se on valmiina ennen jäsenten haalintaa tai sitten ei.

- Sit me ajateltiin, et perustetaan bändi. Ensimmäiseksi bändille pitää tietenkin keksii nimi, ennen kun on ainuttakaan biisii. Ja siitä tuli sitten mikä on törkeintä mitä voi olla, no RockMastersBand ja se vaan jäi. Me ruvettiin sitten rekrytoimaan siihen jengii. (mies synt. 1973)

Joskus sopivan löytyminen vaatii enemmän kypsyttelyä ja nimeä mietitään vielä senkin jälkeen, kun bändi on jo kasassa. Jos tuntuu siltä, että…

- Maailman vaikein tehtävä on keksiä bändille nimi. (mies synt. 1974)

…niin ei hätää. Vantaalaisten rokkareiden kokemuksista löytyy monta hyvää vinkkiä nimiasian edistämiseen. 


1.    Apuna sanakirja

Ota sanakirja käteen, a-kirjaimesta on johdonmukaista aloittaa. Vantaalaislähtöisiä a-alkuisia bändejä ovat olleet mm. Animals, Abhorence, Agents, Ankara Rakkaus, Art Cruisers, A-studio, Amorphis... Sanakirjametodi oli käytössä esimerkiksi Myyrmäki-Martinlaakso akselilla 1980–1990-luvulla. 

- Esa oli kattonu sen [Amorphis] sanakirjasta, mut sit myöhemmin me ihmeteltiin, kun britti- ja jenkkilehdet ei tiennyt, mitä se tarkoittaa, niin me katottiin, et mistähän sanakirjasta sä oot sen kattonut, niin sieltä löyty, et lähin oli tää Amorphose. Et en tiedä, muistiks se väärin vai onks sil ollut kreikan sanakirja. Mut A:lla ne yleensä alko, kun ei päässy sanakirjassa pidemmälle. (mies synt. 1973)

Myös Mrs. Greenfieldsin -yhtyeen nimen synnyn taustalla on englanninkielisen slangisanakirjan selaaminen. Arveluttavimmat nimet hylättiin alkumetreillä, mutta jokin selityksessä ”ulkona vietetty yö” puhutteli, koska se valittiin. Kuva Heikki Hambergin yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Pauli Hamberg.

2.    Hyödynnä jo keksittyä

Arveluttavaa tai ei, niin kohtalaisen suosittua on ollut ottaa käyttöön jo olemassa olevan tai jo kuopatun bändin nimi. Tätä kokeiltiin jo edellä mainitussa Martinlaaksossa 80-luvun alkupuolella, kun pantiin kasaan The Animals, Amorphiksen varhainen esiedeltäjä. Nimen uusiokäyttö selvisi pojille vasta nimeämisen jälkeen, mutta sitä ei otettu niin raskaasti, kyseessähän oli vain ”joku ikivanha 60-luvun bändi” ja oma itsetunto oli kohdillaan.

- Me ollaan parempii joka tapauksessa. (mies synt. 1974)

Tikkurilalaisen Barbed Wires -yhtyeen nimi 60-luvulla oli jostain ”lainattu”, mutta se pidettiin, koska nimessä viehätti sen suomennos, piikkilangat. Kuva Göran Nyqvist, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Kierrätystä harrastettiin myös kaupungin itälaidalla. 

- Clifters oli koulun sanakirjasta napattu silleen, koska se Slippers vaikutti tohon nimeen. Ja me yritettiin kelaa jotain samankaltasta. Ja cliff on joku kallionjyrkänne, tämmönen mitä Brightonissa on, semmosii jyrkkiä. Ja sit toi -ters nyt vaan ympättiin sit siihen. Tosin semmonen tanskalainen rautalankabändi on kun Cliffters, mikä kirjotetaan kahella f:lla. Ja Lurilla oli viel sen sinkku. Mut se oli just sitä aikaa, kun ei periaatteessa jäänyt kiinni tollasista, että ei kukaan tienny sellasta bändii. (mies synt. 1965)

Kuva Jiri Nikkisen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

3.    Innoittajana luontoaiheet

Inspiraatiota voi etsiä eläin- ja kasvimaailmasta. Laulavat Laamat, Kissa, Pegasos, Vietelty Viinirypäle, Jytäjyrsijät, Kengurumeininki, Yöperhonen… Tähän sarjaan luettelisimme myös ihmisen anatomiaan viittaavat nimet, kuten Päät, Pakara ja Balls.

- Mighty Balls, sitä se ensin ehdotti, mut joku vaan sano, se oli liian pitkä, et Balls on hyvä, että kun täs on naislaulaja ja se on niinku kummallista ku on Balls ja naislaulaja ja tämmöst hienoo järkeillään. (mies synt. 1963)

Mitään selitystä vantaalaisbändien luontoaiheille ei ole saatu, mutta jonkinlaista kaipuuta ihmiselon alkulähteille nämä kuitenkin viestinevät. 

Kengurumeiningin Pekka Malkin bändit ovat syystä tai toisesta saaneet inspiraatiota luonnosta nimiin ennenkin. Nuoruuden bändin nimi oli Rumpu, kitara ja kukka. Kuva Pekka Malkin yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

4.    Idolit suunnannäyttäjänä

Korsolaisen Calf-bändin nimivalinta sai vaikutteita suosikkiyhtyeeltä Blurilta. Nimen piti olla nelikirjaiminen ja alkaa vierasperäisellä kirjaimella, sopiva löytyi lopulta sanakirjametodilla. Muita vaihtoehtoja ovat olleet idolien albumit ja niiden biisilistojen tarkka lukeminen. Esikuvan voimaan luotti myös tyttöbändi Pakara.

- Sit me perustettiin semmoinen Pakara-niminen. Se tuli niinku Baccarasta. (nainen synt. 1964)


5.    Tarkkaile ympäristöäsi

Jos bändin nimi on aivan hakusessa, niin kannattaa pitää silmät auki ja mieli valppaana. Oiva bändin nimi voi löytyä ihan odottamattomistakin paikoista.
 
- Xerox-niminen bändi, jostain kopiokoneesta vaan katottu, et toi kuulostaa mageelta. Mut siinä oli vaan kaks tyyppii, eikä me saatu ikinä mitään aikaseksi. (mies synt. 1974)

Päät -punkbändin nimeä työstettiin Mannerheimintiellä matkalla keskustasta kohti Hämeenlinnan väylää. Suunnittelu lähti liikkeelle edustakuntatalon kohdalla ohi vilahtaneesta suurmiehen patsaasta, mutta lopullinen nimi vaati pientä työstämistä, spekulointia ja oli esikuvilla tässäkin osansa.

- Kaide haettiin haettiin Helsingistä ja sit matkustettiin Mannerheimintietä Pultsin isän autolla kaikki eteenpäin. Ja sit mietittiin bändin nimee ja sit siin tuli eduskuntatalo ja siinä oli patsaita ja siellä oli sitten Svinhufvudin patsas ja sit tota mietittiin, et mikä se vois olla, että oisko se sit Sikapäät tai jotain tämmöstä. Me jotenkin ajateltiin, et me nyt ollaan kuitenkin ylioppilaaksi käytyjä, niin ei me oikein voida lähtee tollaselle linjalle. No, sit me mietittiin, et no mikä päät se vois olla. No, me tiedettiin, et on Talking Heads… No, jotain sinne suuntaan. Sit muistaakseni jossain siinä White Ladyn kohdalla, kun Mannerheimintie kääntyy Ruskeasuon kohdalle, niin siinä sitten päätettiin se, et se vois olla Päät. (mies synt. 1959)

Olisi kiva tietää myös Näköhäiriö-nimen syntyhistoria. Unohtui kysyä. ;) Näköhäiriö Kulttuuritalolla Popyhtyeiden suomenmestaruuskilpailussa vuonna 1977. Kuva Tumppi Varosen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

7.    Elä hetkessä

Jos uskaltaa heittäytyä hetken vietäväksi ja tuntea syvästi, voi nimiasiakin ratketa parhain päin. Tunnepitoiset nimet ovat vantaalaisbändien joukossa harvinaisia, mutta eivät tavattomia.  

- No siis sehän on siis ihan tajuttoman hyvä fiilis, kun nää ensimmäiset äänet saa sähkökitarasta ja itse asiassa siihen toi My First Bandin nimikin vähän viittaa, et ne ensimmäiset kicksit on tietty aika… lyöt täysii rumpukapulaa ja virvelii, basarii samaan aikaan. Eihän sitä tavallaan voita mikään. (mies synt. 1981)


8.    Helppo vai vaikea?

Molemmissa on omat hyvät puolensa. Kaikin tavoin hankalalla nimellä on tietty markkina-arvo, vaikka yleisö sitä ei helposti muistaisikaan. Alitajuntaan jää varmasti mielikuva bändistä.

- Ja sit tuli The Wrecking Queens, joka on siis maailman helpoin suomalaisten äännettäväks. (nainen synt.1985)
- Ihan hirvee. Muuntunut muotoon The Wrecking Queer, Wreckingueen, Queers. Joku tällänen siis, et varmaan just puhelimes sanoo niin, suurin osa kirjottaa varmaan ihan päin pyllyy sen sit. Joo, ei me mitään helpointa kyl valittu. (nainen synt. 1986)

Tarina ei kerro, että miten toinen vaskivuorelaistaustainen bändi, Pintandwefall, on pärjännyt nimensä kanssa, mutta nimen syntytarina on sen verran hauska, että haluamme jakaa sen. Jos vaikka joku saisi tämän pohjalta vauhtia omaan nimikehittelyynsä. 

- Sain yksien bänditreenien jälkeen Lunassa sellasen idiksen, että oispa siisti perustaa joku tämmönen tyttöbändi, jossa… tai että ei välttämättä just nimenomaan tyttöbändiä, mutta mä halusin silti, et kaikki on tyttöjä eli on se tyttöbändi. Niin silleen, et kaikki ottaa uuden soittimen, mitä ne ei oo aikasemmin soittanut. Ja kaveri keksi jo nimenkin sille. Se oli huonosta vitsistä: kahesta kaljasta känniin käännettynä sitten pint and we falliksi, niin sit se oli jo niin hyvä nimi, et sille oli pakko perustaa bändi. (nainen synt. 1986)

Visuaalinen ilme on tärkeä, nimen on näytettävä hyvältä myös "rinnuxilla". You know. Luonnos Liisa Uusitalon yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Yhden neuvon voisimme vielä antaa. Kuten vinkkivihkon ensimmäisessä osassa kerroimme, rytmi on tärkeää niin soittamisessa kuin elämänhallinnassa, mutta saa siitä aineksia myös nimen pohdintaan. Luontevassa bändin nimessä on hyvä rytmi.

- No, se oli silloin, kun bändiä perustettiin, ei varmaan sointuukaan oltu soitettu, mut laulaja Visa ja sit sillonen rumpali Päivisen Mikko, niin ne oli juoninu tätä nimikuvioo ja ne oli ajatellu, et siin pitää olla kolme osaa siin nimessä, sit ne pääty tähän. Sillä nyt ollaan menty. Siin oli joku tämmönen ajatus, et haluttiin sekottaa tällaista elävää ja elotonta. Joku tämmönen. (mies synt. 1983)
- Rock ’n Roll – Mind of Doll. (mies synt. 1983)

Mimmit rokkaa

Naistenpäivän kynnyksellä keskitymme nuorten naisten bändiharrastukseen. Juuri alkamassa olevan Helsingin yliopiston kenttätyökurssin myötä Rock’n Vantaa saa apuvoimia ja reilu parikymmentä opiskelijaa levittäytyy vantaalaisen rockin ytimeen haastattelemaan ja havainnoimaan. Yhdeksi suosituimmaksi aihealueeksi ryhmiä muodostettaessa nousi naisnäkökulma.

Naisia olemme haastatelleet tähän mennessä 19, kun yhteensä haastateltavia on kaiken kaikkiaan ollut lähes sata. Viidesosa vastannee, ainakin meidän mielestä, naisten näkyvyyttä alalla. Tosin näistä jo haastatelluista naisista bändissä soittavia on ollut vain 12, muut ovat toiminnassa mukana jollakin muulla tavalla, mikä on tyypillistä vantaalaiselle rockelämälle. Naisten työpanos esimerkiksi musiikkiyhdistysten toiminnassa ja tapahtumien järjestämisessä on ollut merkittävä.

Velmun myyntipöytä Peltolan torilla järjestetyssä konsertissa 1984. 
Kuva Velmu ry, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

1960-luvulta ei haastatteluissa ole mainintaa bändissä soittaneista tai laulaneista naisista. Vantaalaisten naisten nuoruusbändimuistot alkavat 1970-luvulta, jolloin uransa aloitti kaksi vantaalaista menestyksekästä pitkänlinjan muusikkoa Maarit Hurmerinta ja Virve Rosti. Molempien artistien taustalla on musikaalinen perhe. Virve pääsi seuraamaan ja osallistumaan suvun miesten bändimusisointiin pikkutytöstä lähtien.

Maaritin uran alku lähti rakentumaan tikkurilalaisen omakotitalon treenikämpällä, jossa tarjoutui mahdollisuus laulutaitojen esittelemiseen ja sitä kautta löytyi yhteys levy-yhtiöön, mikä nosti Maaritin nopeasti suomalaisten tähtiartistien joukkoon.

Flyer Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat.

Varsinaisia tyttöbändejä ilmenee aineistossamme vasta 1980-luvun alkupuolella. Kokoelmiimme päätyneistä neljästä (-84, -85, -86, -88) Vantaan kulttuurilautakunnan laatimista bändiluetteloissa tyttökokoonpanoja on ainoastaan yksi, Desta Ainoa. Saman vuoden katalogissa poikien yhtyeitä on 27. Sekabändejä luetteloista löytyy kaksi ja lisäksi neljä yhtyettä, joissa on naissolisti tai naissoittaja. Mielenkiintoista on, että viimeisessä vuoden -88 katalogissa naisia ei ole mukana yhtään.

Vielä 1980-luvulla bänditoiminta miellettiin vahvasti poikien harrastukseksi. Vuosikymmenen alussa Velmu-ympyröissä paljon pyörinyt nainen kertoo, että vaikka olisi ollut kuinka musikaalinen tai taitava soittamaan, ei silti päässyt mihinkään. Kerran joku erityisen lahjakas tyttö oli saanut laulaa taustoja kaveripoikien biisiin, vaikka taidot olisivat riittäneet paljon enempäänkin. Tyttöjä ei haastateltavamme mukaan pyydetty bändeihin mukaan, eikä itseä kehdattu tyrkyttääkään. Naisia ei ehkä otettu rockin soittajina niin tosissaan, mutta ajan henkeä kuvailtiin muuten tasa-arvoiseksi ja suoraa palautetta kyllä lauottiin myös poikien musisoinnista. Koska ovet poikien bändeihin eivät auenneet, tyttöbändejä perustettiin vastavedoksi vallitsevalle kulttuurille.

Ja me esiinnyttiin ja meil oli vaan noi sellaset hirveet lukion collegepaidat. Me oltiin venytetty ne minimekoiks ja se oli aivan hirveetä se soitto tietenkin. Mut siinä oli kuitenkin… Mä ainakin muistan, et se otti mua jotenkin aivoon, et sit ku joskus kuunteli joitakin bändejä jossain, niin kuunteli vähän silleen, et kun oli kuitenkin soittanut koko ikänsä sitä selloa ja meillä oli hirveesti klassista musiikkia himassa, niin kuunteli, kun joku laulo ihan päin persettä tai soitti. Ja sit niin kuin ties, et näistä tytöistä aika moni pystyis parempaan jos joku vaan pyytäis. Mut siihen aikaan se oli ihan selvä, et me oltiin sit, et niin kuin hengailtiin. (nainen synt. 1964)

Velmutalolla treenasi 1980-luvulla tyttöbändi Pakara. Kuva Velmu ry, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Vuonna 1984 joukko 14–15-vuotiaita koivukyläläisiä tyttöjä päätti perustaa bändin, jonka nimeksi tuli Desta Ainoa. Esikuvana oli ensimmäisenä Suomessa levyttänyt tyttöbändi Tavaramarkkinat. Alkuun päästiin koulun bändikerhossa, jota veti Sami Sarhamaa, edellisenä vuonna Rockin SM -kisoissa toiseksi tulleen Chapter Onen kosketinsoittaja. Soittotaito lähti lähestulkoon nollasta, mutta se ei aiheuttanut ongelmia. Asenne oli soittotaitoa tärkeämpää.

H: Me oltiin niitä älykköfeministejä Sannan kanssa ainaki siten, et me tiedettiin kaikki. Asiat oli hyvin mustavalkosta kaikki ja kaikis oli joku kauhee ajatusharha ja virhe, nii me varmaan tosi rasittavia oltiin.

AK: Miten, pelkäskö pojat sitte?

H: Varmaan joo, oletan näin. Syytä ainaki pelätä ku saatto loukkaantua mistä vaan tai suuttua.(nainen synt. 1969)

Suurin piirtein puolet biiseistä oli lainattuja ja puolet omia, joista osa vedettiin englanniksi, osa suomeksi. Biisilistalta löytyi mm. Tavaramarkkinoiden Kimmat hurvittelee ja Pelle Miljoonan Tahdon Rakastella Sinua. Naisasiaa tuotiin esiin mm. omassa biisissä Cattles Talk:

You think you´re a cowboy
but I´m not a cow
Wild West is gone
this is here and now

Desta Ainoa vantaalaisia bändejä esittelevässä luettelossa vuonna 1986. 
Bändiluettelo Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat.

Kun sana tyttöbändikokoonpanosta levisi, keikkaa riitti erilaisissa tilaisuuksissa paikallisista kotiseutupäivistä koulujen ja urheiluseurojen tapahtumiin. Tyttöbändit olivat 1980-luvulla haluttuja esiintyjiä myös siksi, koska niitä oli vähän. Tyttörokkareiden keikkoja ei kuitenkaan välttämättä menty katsomaan niin tosissaan, ”riitti, et menkää tsiigaa, et mimmit niinku soittaa.”

Mä muistan, et ne revittiin sielt treenikämpistä vähän liian aikaisin ehkä tonne, et "Muijabändi, muijabändi! Soittamaan, soittamaan! Esiintymään, esiintymään!" Ja sit kun ne ois voinut vähän aikaa vielä ehkä treenata. Niin sit tuli semmonen, et eeh, juu, juu, okei. (mies synt. 1968)

Erään länsivantaalaisen progebändin solisti oli 1990-luvulla nainen, mikä ei ainakaan silloin enää ollut harvinaista, paikallisia esikuvia löytyi Ballsista lähtien. Sukupuolirakenne nähtiin bändin sisällä samansuuntaisesti; ihan positiivisena, ei mitenkään ihmeellisenä, asiana. Kitaristi pohti, että naissolisti saattoi tuoda soittamiseen ”enemmän just semmosta professionaalisempaa otetta”. Solisti näki asemansa näin:

Onhan sitä sillä lailla eri asemassa. En siis mitenkään sano, että huonommassa tai paremmassa, mut se on niinku rooli se eri ja se asennoituminen on eri. Mut jotenki muhun on suhtauduttu aina kauheen hyvin. Mul ei oo mitään traumaa jääny siitä, että suuntaan jos toiseenkaan, et se ois mitenkää koskaan aiheuttanu mitään kauheit tilanteita se. Mut se on varmaan sekin, riippuu niin paljon siit asenteest, et millä sinne menee, et jos on ”rinsessa” tai kovin herkkänahkanen. Mut emmä tiedä, mua on kohdeltu nii kiltisti. Emmä tiedä, onks Länsi-Vantaan rockgenre tai niinku noi rockpiirit jotenki nii totaalisia herrasmiehiä. (nainen synt. 1974)

Bändien naissolisteja tai -jäseniä on kuvailtu ”jätkäksi muiden joukossa”. Sulautuminen osaksi poikaporukkaa ja sen tapakulttuurin omaksuminen on nähty toimivalle ryhmädynamiikalle myönteisenä tekijänä.

Juliste Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat.

Tyttöjen asema rockkentällä vahvistuu koko ajan. Tytöt ovat ala-asteelta asti yhä tiiviimmin mukana koulujen bändikerhoissa ja käyttäjinä nuorisotilojen treenikämpillä. Koulutusmahdollisuudet kevyenmusiikin saralla ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet merkittävästi ja tämä kaikki on tullut tasavertaisesti myös tyttöjen ulottuville.

Myyrmäessä sijaitsevassa, ”bänditehtaaksikin” kutsutussa Vaskivuoren lukiossa on kaikille pyritty antamaan samat mahdollisuudet. Esimerkiksi bänditoimintaan osallistuminen ei vaadi musiikkilinjalle hyväksymistä. Koulun bändiopettaja Pekka Raution mukaan suurin osa kouluyhtyeistä on nykyisin sekabändejä. Aikaisempina vuosina pojat olivat laulusolisteina vähemmistössä, nyt suhde on tasoittunut. Haastattelujen perusteella voi sanoa, että koulun luovalla ja kannustavalla ilmapiirillä on monelle itsetuntoa kohottava vaikutus. Fiilis oli selvästi aistittavissa vieraillessamme viime syksynä koulussa Vaskifesteillä. Tapahtumassa saimme selville, että siirtyminen ”Vaskivuorikuplasta” todelliseen maailmaan ei ole käynyt vaskivuorelaisilta tyttöbändeiltä aina täysin kitkatta.

Musta tuntuu, et just siks se on silloin alussa ollut pikkunen shokki, kun on oikeesti sit menty tonne musakentälle, kun täällä on tottunut niin semmoseen tasa-arvoseen. Se ei ollut minkäännäköinen kysymys täällä. Ja sitten, kun menee sinne ja se on yhtäkkiä joku kysymys, et meidän sukupuoli on kysymys. Niin sit se on vähän semmonen outo fiilis. (nainen synt. 1986)

Pintandwefall-yhtyeen jäseniä haastattelussa Vaskifesteillä lokakuussa 2012. 
Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
 

Vieläkin tyttöbändit saattavat herättää helpommin huomiota rockkentällä. Tyttöjen kohdalla soitettavalla musagenrellä ei ole niin väliä lokeroinnissa, koska tyttöbändi leimaa niin vahvasti. Eräässä haastattelussa sanottiin, että tuntuu kuin Suomeen mahtuisi kerrallaan vain pari tyttöbändiä, kun poikabändejä voi olla vaikka "miljoona". Samansuuntaisen näkemyksen jakaa myös vaskivuorelaistaustaisen The Wrecking Queens:

Mut se on just jännä, et iteki tavallaan ajattelee tai usein niinku sortuu siihen, mikä välil ärsyttää just, et kaikki jotenki leimataan siihen tyttöbändiin tavallaan. Mut sit iteki ajattelee, et no onpa nyt paljon näit tyttöbändei, ku meit on ehkä viis. Ja sit, et poikabändit on vaan niinku bändei. (nainen synt. 1985)

The Wrecking Queens Vaskifesteillä. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. 

Onko tyttöbändisananakaan siis paras mahdollinen? Ei ole, mutta ei ole naisbändikään. Näihin molempiin sisältyy sukupuolen perusteella tapahtuvaa arvottamista ja osoittelua. Tyttöbändit määritellään tyttöyden kautta, iästä viis. Bändi taas on lähtökohtaisesti miesbändi tai nykyisin sekabändi. 2000-luvulla Vaskivuoresta ponnistanut Pintandwefall-yhtye pohti haastattelussa, että olisi varmaan helpompi jos bändissä olisi yksi miesjäsen. Silloin tuskin joutuisi vastaamaan aina samoihin sukupuolta koskeviin kysymyksiin.

Kaikki haastattelemamme miesrokkarit ovat olleet sitä mieltä, että nykyisin ei ole mitään väliä, onko muusikko mies vai nainen. Lahjakkaita naisrokkareita löytyy niin soittajissa kuin solisteissakin. Taito ja persoona vaikuttavat siihen, ketä bändiin kiinnitetään, ei sukupuoli. Onko siis bänditoiminnasta tullut vihdoin tasa-arvoista ja sukupuolineutraalia? No, ei oikeastaan ihan näinkään. Jo Rock’n Vantaa -haastatteluaineiston suhdeluku kertoo, että rock on yhä hyvin miesvaltaista. Naisten saaminen tutkimuksemme piiriin on vaatinut meiltäkin enemmän määrätietoista aktiivisuutta. Itse näyttelyssä tarkoitus ei ole käsitellä naisia mitenkään erityisasemassa olevana ilmiönä vaan osana kokonaisuutta. Rockbändien poikavoittoisuus ei kuitenkaan ole piirre, minkä välttämättä pitäisikään muuttua. Enemmänkin kysymys on siitä, että rockin harrastaminen ei ole kiinni sukupuolesta.

Ja ei me niin kuin ajatella koko ajan meidän sukupuolta jotenkin. Me vaan ollaan. (nainen synt. 1986)