Rock'n Vantaa on kaksivuotinen projekti, jolla kartoitetaan vantaalaista nuorisobänditoimintaa ja rockkulttuuria aina 1960-luvulta alkaen. Vantaan kaupunginmuseon amanuenssit Anna Kangas ja Mari Immonen keräävät aineistoa laajasti haastatteluista esinekeruuseen. Kertynyttä materiaalia ja tutkimustuloksia esitellään vuonna 2014 avautuvassa näyttelyssä. Blogia seuraamalla aiheesta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua aineistonkeruuseen ja tutkimusprosessin etenemiseen.



torstai 16. elokuuta 2012

Ekalla keikalla "Porkussa" (julkaistu 10.1.2012)

Loppiasaattoiltana oli ohjelmassa ensimmäinen havainnointikeikka vantaalaiselle rokkiklubille. Tämä varmistui vasta edellisenä päivänä, jolloin Mari ilokseni ilmoitti tulevansa mukaan. Marin työsuhde museolla päättyi vuodenvaihteessa leikkiaiheisen projektin myötä ja olen sen jälkeen joutunut tulemaan rockhuumani kanssa toimeen ihan omin voimin. Tämän on kuitenkin tarkoitus olla vain väliaikaista, sillä toiveissani on Marin comeback viimeistään huhtikuussa, kunhan rahoituskuviot selviävät.

Havainnointi suoritettiin perinteisessä Velmun klubi-illassa Tikkurilan maineikkaassa Pormestari-ravintolassa eli "Porkussa", jossa oli The Expected -bändin ensiesiintyminen. Ilta oli siis debyytti sekä bändille että meidän havainnointikeikkailulle. Olimme saaneet keikkakutsun bändin rumpalilta Tero Rikkoselta, kun haastattelimme häntä juuri ennen joulua.

The Expected. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
Ensimmäinen kerta havainnoivana rocktutkijana hieman jännitti. Tulimme paikalle hyvissä ajoin, kun bändi vielä testaili soittimiaan ja löysimme baarin takaosasta, aika lailla lavaa vastapäätä, sopivan pöydän baarijakkaroineen, johon leiriydyimme tarkkailuasemiin. Kirjoitin ylös kaikki mieleeni nousseet ajatukset ja huomiot, mitä ympäriltäni havaitsin. Illan aikana tekstiä kertyikin 12 sivua! Marin läsnäolo oli hyödyllistä taas monestakin syystä. Henkisen tuen ja odotteluseuran pitämisen lisäksi havainnoistakin tuli monipuolisempia, kun kaverin tekemiin huomioihinkin tarttui. Ennen kuin bändi aloitti soittonsa ehdimme keskustella myös mm. Itä- ja Länsi-Vantaan stereotypioista, varhaiskeski-iän määritelmästä, musiikkigenreistä, vaatetuksesta klubikeikoilla sekä tietysti jatkokehittelimme tätä rokkiprojektiamme.

The Expected -bändissä soittavat laulusolisti-kitaristi Janne Äyräväinen, kitaristi Paul Wallin, basisti Roger Sandell ja rumpali Tero Rikkonen. Viime keväänä perustettu bändi veti debyyttikeikkansa taitavasti ja täysillä. Tunnelma oli hyvä, näki selvästi, että pojat nauttivat soittamisesta ja esiintymisestä. Yleisö oli messissä ja kunnon joraustakin nähtiin lavan edessä keikan loppupuolella. Kappaleet olivat pääosin The Expectedin omia biisejä, mutta myös joku tätä nykyistä kokoonpanoa edeltäneen Ronnie Starr -bändin biisi oli joukossa.

Tunnelmia keikan jälkeen. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

En osaa sanoa, herätimmekö "Porkussa" huomiota istuessamme kohtalaisen näkyvällä paikalla, korkeilla keikkuvilla tuoleilla, kynän sauhutessa lähes tauotta. Mitään suurta ääntä itsestämme emme pitäneet, mitä nyt ne muutamat valokuvauspyrähdykset lavan eteen ja keikan päätyttyä haastattelutilannekuvat bändin poikien kanssa. Illan saldo valokuvien ja muistiinpanojen lisäksi oli neljä uutta haastateltavaa ja Pormestari-pääsylippuranneke museon kokoelmiin. Fiilikset olivat hyvät niin bändillä, yleisöllä kuin meilläkin hyvin menneen debyyttikeikan jälkeen. Museotätien keikkailulle on varmasti luvassa jatkoa.

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti