Länsärinuoret (julkaistu 10.8.2012)



Lomat on nyt pidetty ja on ollut tosi mukava palata taas rokkiruotuun. Juuri ennen lomalle jättäytymistämme kesäkuun lopussa teimme ekskursioretken Länsimäkeen. Kesäkuussa olimme haastatelleet kolme Länsimäestä lähtöisin olevaa rokkaria. Melrosen Tokela ja Repa Nurmi sekä Cliftersin Jiri Nikkinen kertoivat meille omat kokemuksensa bänditoiminnasta, musiikin tekemisestä ja nuoruudestaan itävantaalaisessa lähiössä 80-luvun alussa. Jokainen tarina oli tietysti omanlaisensa, mutta myös hyvin samankaltaisia muistoja kaikilla kolmella oli Länsimäestä. Se ei olekaan ihme, sillä Tokela, Repa ja Jiri kuuluivat samaan tiiviiseen kaveriporukkaan. "Länsärissä", niin kuin 80-luvun nuoret lähiötään kutsuvat, oli paljon samankaltaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä. Monien vanhemmat olivat eronneet, eikä alueen tulotaso ollut yleisesti kovin korkea, mutta ikätovereita riitti, haastateltavat muistelivat.

Nuoruusvuosien kannalta erityisen tärkeäksi paikaksi koettiin Länsimäen nuorisotalo. ”Nutalla” käytiin kuntosalilla, pelattiin biljardia, kehitettiin valokuvia, painettiin bändipaitoja ja hengailtiin. Siihen aikaan nuorisotalojen bänditoiminta oli aktiivista. Oli harjoitustiloja sekä keikkoja, jotka aina vetivät väkeä. Nuorisotalot tarjosivat aloitteleville bändeille tärkeän mahdollisuuden päästä keikkailemaan. Oman bänditoiminnan alkamisen myötä haaveena oli päästä treenaamaan nuorisotalolle, missä treenasi myös muutamaa vuotta vanhempien poikien Slippers-bändi, joka jo levytti. Jonkin ajan kuluttua unelma toteutui, kun sekä Clifters että Melrose siirtyivät koulun pommisuojasta nuorisotilan treenikämppään.

Jiri Nikkinen Länsärin nutan edessä. 
Kuva Repa Nurmen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Repa Nurmi.



Siel oli tota siin Länsärin nutalla semmonen kun Slippers, niinku semmonen rockabillybändi. Ne oli Jakomäestä itse asiassa ne jätkät kun ne on saanu sen treenikämpän siitä ja ne soitteli siel iltasin ja me kuunneltiin siinä ulkona lumisateessa kaiteella sitä ja se oli niinku että tosi hienoo. Mä luulen et me alotettiin vähän niinku se bänditoiminta siellä. (Jiri Nikkinen 14.6.2012)

Ennen "nuta-aikaa" kavereiden kanssa leikittiin läpi kaikki leikit. Kilpailtiin neppisautoilla, "montuilla" eli hiekkakuopilla hengailtiin ja poltettiin nuotioita ja juoksuhaudoissa leikittiin sotaa. Repa kertoi, että neppauksesta siirryttiin suoraan basson tai kitaran soittoon. Niitä harrastettiin vähän aikaa päällekkäinkin, mutta musiikista tuli nopeasti se kaikkein tärkein juttu. Bändit perustettiin ystävä- ja luokkakaveripiiristä. Viikonloppuiltoja nuoriso vietti Länsimäen koulun takana olevassa metsikössä. Kaikki tiesivät, minne tulla ja mistä muut löytää. Aikuisten ei muisteltu juuri puuttuneen nuorten vapaa-ajan rientoihin.

Länsimäen Dynamo. Talvisin pelattiin kaveriporukalla

lätkää, luistimia ei tarvittu. 
Kuva Repa Nurmen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Kaveriporukka muodostui löyhästi paristakymmenestä ihmisestä, mutta tiiviimpään ydinryhmään kuului noin kymmenen henkeä. 80-luvun alussa suosittiin fiftarityyliä. Vaatteet oli tapana kuluttaa loppuun, eikä uusia kenkiä ja vaatteita ostettu ennen sitä. Vanhoja valokuvia katsellessaan, Tokela kertoi naureskelleensa, että ”länsäriläiset olivat enemmänkin semmoinen resupekkalauma, jolla vaatteet lahos päälle, mutta musamaku oli ehkä vähän avoimempi kuin muilla.” Ajalle oli tyypillistä lokerointi musiikkimaun perusteella, mutta Länsimäessä ilmapiiri oli suvaitsevampi ja erilaisuus hyväksyttiin.



Et kun Länsärissä sattu olee semmonen tilanne se, et meidän porukassa sattu olemaan tasan yks punkkari, ni eihän sitä voinut. Sehän olis ollut epäreilua hakata sitä joka viikonloppu, et kyl se oli ihan yhtälailla siin porukas mukana ja vähän valistuneempi sit taas sen musiikin saralla. Sit taas Clifters-jätkät oli niinku Beatles-jätkiä, ne oli ainoita Beatles-jätkiä koko Vantaalla. Jotenkin nekin oli niin erikoisryhmää, et nekin oli vaan rikkaus siin porukassa. Mut suurin osa siit jengistä oli kuitenkin tälläsii fiftari-roots-musiikin ystäviä. (Tokela 6.6.2012)

Omista kotikulmista oltiin ylpeitä ja Länsimäkeä pidettiin mahtavimpana paikkana. Pientä vastakkainasettelua naapurilähiöiden nuorten kanssa joskus oli. Pahimmat ”vihulaiset” tulivat Mellunmäestä, Vesalasta ja Kontulasta. Länsimäki-leima säilyi Melrosella ja Cliftersillä vielä sen jälkeen, kun aikuistuttua muutettiin Helsinkiin. Pikkuhiljaa viittaukset lapsuuden lähiöön vähenivät, mutta tavallaan Länsimäen tuki oli kuitenkin aina takana. Joku on joskus sanonut, "Voit muuttaa Länsäristä, mutta Länsäri ei muuta susta”.



Länsimäessä oli siinä mielessä erikoista se, että se oli kauheen vahva identiteetti siihen silleen, et jengi halus olla Länsäristä. Ne oli niin kuin tosi ylpeitä siitä, tai ainakin meidän piirissä. Oltiin niin kuin Länsäri-hulluja. Me ollaan niin kuin kaikkein hulluimpia tässä maailmassa.

(Repa Nurmi 1.6.2012)

Kun Melrose rupes breikkaamaan, niin mehän niin kuin uhottiin sitä lehtiä myöten, että Länsäri on voimaa, et Länsäri on niin kuin kova juttu. Ja kun me oltiin jossain Pohjois-Suomessakin keikalla, niin jengi huusi sieltä, että hyvä Länsimäki! (Repa Nurmi 1.6.2012)



Ja yks, mikä mulle henkilökohtaisesti oli niin kuin tosi mahtava juttu, siihen aikaan ei ollut kauheesti graffiteja oikeestaan missään, niin joku oli kirjoittanut siihen Länsimäen Elannon seinään "Melrose", niin ihan spraymaalilla ja se oli monta vuotta siinä. (Repa Nurmi 1.6.2012). 
Onko sinulla kuvaa tästä graffitista? Ilmianna se museolle! 
 Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Ilppo Pohjola.

Haastattelujen myötä mielenkiintomme aivan Helsingin rajalla sijaitsevaan Länsimäkeen kasvoi entisestään. Länsi-Vantaalla ikänsä asuneille rocktutkijoita alkoi kiehtoa ajatus käydä kurkkaamassa omin silmin, minkälaisesta paikasta oikein oli kysymys, sillä omat, pitkälle mediasta saadut, ennakkokäsitykset ja haastatteluissa kerrotut hyväntuuliset nuoruusmuistot paikasta, eivät täysin kohdanneet. Minkälainen lähiö Länsimäki on tänä päivänä ja onko nykynuoriso siitä yhtä ylpeä kuin "Länsäristä" kahdeksankymmentä luvulla oltiin?



Länsimäen nuorisotalo kesällä 2012. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.



 Länsimäen nuorisotalolla tapasimme ensimmäiseksi nuorisotyöntekijä Harri Könösen ja saimme heti selville, että kukaan ei puhu enää "Länsäristä" vaan se on ollut jo pitkään "Länsä". Teimme haastattelun huoneessa, jossa Clifters ja Melrose aikoinaan treenasivat. Nykyään bänditreenitilaa ei Länsimäen nuorisotilassa enää ole. ”Kyllä bänditoiminta vielä kiinnostaa, genre vain on muuttunut. Rap-illoissa on porukkaa nutalla, mutta varsinainen bänditoiminta on koulun tiloissa”, Harri kertoi. Nuorisotalotoiminnalle riittää nykyäänkin kysyntää, nuoria pistäytyy paikalla keskimäärin 70 iltaa kohden. Yhteydet Mellunmäen puolelle ovat tiivistyneet ja esimerkiksi nuorisotiloja pyritään pitämään avoimina kaupunkirajojen yli.

Harrin mukaan kylähenki on aina ollut olemassa ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa on hyvää. Länsimäellä on yhä vahva paikallisidentiteetti. Myös paluumuuttajia on. Toiset ovat saattaneet käydä välillä muualla piipahtamassa, mutta palanneet takaisin esimerkiksi perheenperustamisen myötä. Moni on myös sanonut, että heidän kotinsa on aina Länsimäessä, huolimatta siitä missä nykyään asuu. Kukaan haastattelemastamme "Länsäri-kolmikosta" ei ole palannut.



Kokoontuivatko nuoret täällä 30 vuotta sitten? Kuva Vantaan kaupunginmuseo.



 Nuorisotilalta suuntasimme pienelle maastoretkelle Länsimäen ytimeen. Koetimme löytää haastatteluissa mainitut ”nähtävyydet”, 80-luvun alun nuorisolle tärkeät paikat. Näimme Länsimäen koulun, sen takaisen pussikaljametsikön, myöhemmin rakennetun yläasteen, ”montut” ja Rajakylän koulun. Aurinko paistoi, kesäloman alku oli vain parin tunnin päässä ja lähiö näytti vehreältä ja rauhalliselta. Kuulemamme ja kokemamme perusteella oli siis todettava, että ei yhtään hullumpi mesta tuo Länsimäki :) 

Anna