Olipa aikamoinen viikko! Vantaan kaupunkipippalot on juhlittu ja rocktutkijoille kertyi paljon keikkahavainnointia ja pari erityisen jännittävää haastatteluakin. Meno on ollut haipakkaa, mutta nyt sopii vetäistä hieman henkeä ja keskittyä hetkeksi jälkitöihin ennen seuraavaa isompaa koitosta eli Louhela Jamia.
 |
| Glam rock bändi Caroline stagella. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. |
Kaupunkijuhlat alkoivat osaltamme lauantaina 12.5., jolloin Myyrmäen Monitoimitila Arkissa konsertoivat Caroline sekä Axl Smith. Olimme paikalla hyvissä ajoin, koska mukanamme oli ensimmäistä kertaa videokamera, jonka olimme saaneet lainaksi Tikkurilan Musiikkikirjastolta ja kameran virittelyssä menikin sitten oma aikansa. Molemmat nimet vetivät omat keikkansa läpi täysillä ja tunteella, vaikka yleisöä ei paikalla ollutkaan kuin nimeksi. Mieleen tuli väkisinkin muutamassa haastattelussa esiin noussut väite siitä, että nykynuorisoa ei niin kiinnosta livemusiikki. Tiedä sitten, mistä kato nyt johtui, mutta paljosta jäi puuttuva yleisö kyllä paitsi. Museotädit nauttivat kuitenkin keikasta havaintoja tehden ja saimme myös haalituksi uusia tärkeitä rokkarihaastatteluja.
Vantaa-päivänä 15.5. kaupunginmuseolla pidettiin tasatunnein eriaiheisia miniluentoja. Oman esitelmäni aiheena oli tietysti tämä Rock´n Vantaa -hanke. Paikalla oli museon väkeä ja muutama muukin. Kiva oli puhua. Tosi mielellään jatkossakin kerron projektimme etenemisestä, eli pyytäkää vain! :)
Helatorstaiaatto 16.5. jää varmasti ainakin tämän rocktutkijan mieleen ikiajoiksi, kun jännitystä piisasi aamuyöhön saakka. Aamupäivällä tapasimme Juhani Merimaan Tavastialla. Jututimme häntä tunnin Ankkarockista, rockmaailmasta ja vantaalaisesta identiteetistä. Oli todella mielenkiintoinen haastattelu, jonka tuotoksena saimme monta uutta näkökulmaa aiheeseen sekä hyviä tarinoita.
Kun ilta alkoi lähestyä, hermostuneisuus kohosi äärilukemiin. Olimme nimittäin menossa Vernissaan kaupunkijuhlien päätösklubille, jossa Ismo Alangon oli määrä esiintyä Ismo ja Ishmaelin yhteisiltamissa. Mietimme pitkään, osallistuisimmeko kyseiseen tapahtumaan ja minkälainen merkitys sillä olisi tämän tallennushankkeen kannalta. Tulimme siihen tulokseen, että keikka olisi hyvä käydä havainnoimassa ja artistia jututtamassa, sillä paikkana Vernissa on vantaalaisessa rockkulttuurissa tärkeä ja mainittu lukuisissa haastatteluissa. Alanko taas kiinnosti suomirockin suurmiehenä. Pari informanttia oli aikaisemmin kertonut mieleenpainuvista Sielun Veljien esiintymisistä ravintola Pormestarissa Velmun klubi-illoissa 80-luvulla. Tavallaan siis herkullinen ajatus vertailla Pormestarin Siekkari-showta tähän täysin akustiseen soolokeikkaan noin 25 vuotta myöhemmin. Aika, artisti ja esitys ovat varmasti muuttuneet, mutta miten on yleisön laita?
Saimme keskiviikkoaamuna kuulla, että Alanko ottaa meidät vastaan ennen keikkaa klo 20.30. Meitä jännitti kamalasti. Etenkin minua, koska täytyy tunnustaa, että fanitin Ismoa kovasti koko 90-luvun ja hänen karismansa ja biisinsä ovat tehneet minuun tosi ison vaikutuksen. Onneksi mukana oli Mari, jonka tiesin suhtautuvan tähän tapaamiseen astetta viileämmin. Haastattelu tapahtui Vernissan Animaatioasemalla. Ismo vaikutti mukavalta tyypiltä ja vastasi asiallisesti kysymyksiimme. Meille varatut viisitoista minuuttia kuluivat nopeasti ja käsieni tärinäkin haihtui kohtalaisen nopeasti. Puhuimme muun muassa Ankkarockista ja Ismon viimeisimmästä esiintymisestä Vernissassa noin 20 vuotta sitten. Ismo kertoi myös omat muistonsa Pormestarin keikoistaan:
"Se oli niin kuin semmonen samanlainen ravintola, kun tuolla maalla soitettiin, että ei ollut lavaa ollenkaan ja niin kuin siinä lattiatasossa vedettiin. Ja jengi istu siin pöydillä ja sit ne jossain vaiheessa riehaantu ja nousi ylös ja sit kukaan ei nähnyt enää mitään. Se oli hyvin tyypillinen siihen aikaan, kun soitettiin paljon semmosissa mestoissa, että ei ollut niin hirveesti semmosia hyviä rokkiklubeja, mis ois kunnon lavat ja systeemit, vaan soitettiin paljon kapakan nurkissa ja jossain lattiatasossa ja sitten jengi ryysii siellä ympärillä ja niin kuin sekoilee siellä bändin seassa lavalla. Jonkunlainen kaaos saatiin yleensä aikaiseksi aina."
Jututimme hieman myös yleisöä ennen kuin pääsimme saliin. Itse keikka oli mieleenpainuva monin tavoin. Ismo, biisit ja lavakarisma purivat, totta kai. Oli kiva, kun ohjelmistossa oli paljon tuttuja 90-luvun alun biisejä. Mutta minua ainakin häiritsivät yleisön humalainen huutelu ja kilpalaulanta artistin kanssa, vaikka meno ei varmasti yhtä villiä ollutkaan kuin 80-luvun Pormestarissa. Järjestäjätaho epäili levottomuuden syyksi konsertin myöhäistä ajankohtaa ja runsaslukuisempaa yleisöä kuin muilla kiertueen akustisilla keikoilla on ollut. No, hyvin Ismo ja muut iltamien esiintyjät silti shownsa vetivät.
Lauantaina 19.5. Koivukylän toritapahtumassa saimme seurata Maarit ja Sami Hurmerinnan keikkaa ja sen jälkeen käytiin tervehtimässä Maaritia ja sovittiin tulevasta haastattelusta. Väkeä Koivukylän kirjaston edessä oli ehkä noin 150. Yleisö oli kirjavaa, pikkulapsista eläkeläisiin. Tunnelma oli yhtä aurinkoinen ja hyväntuulinen kuin päiväkin ja keikasta nauttivat selvästi niin yleisö kuin artistitkin.
Tiedän, että olemme onnekkaita, kun saamme tehdä tätä tutkimusta ja päästä mielenkiintoisiin tapahtumiin ja tapaamisiin. Rocktutkijaelämä ei kuitenkaan aina tunnu pelkältä glamourilta. Tämän kääntöpuolena ovat muun muassa mittavat jälkityöt. Varsinaisten museoamanuenssitehtävieni lisäksi rockhankkeeseen menee paljon iltoja ja viikonloppuja, mikä on taas poissa perheiltämme. Ja onhan se itsellekin tässä iässä jo vähän työlästä valvoa skarppina ja havainnoida aistit terävinä pikkutunneille saakka. Rankkaa on myös se, että ajatukset tahtovat pyöriä tallennushankkeen tiimoilla koko ajan: joko jännittää tuleva tai sitten jälkipuidaan tai suunnitellaan, valveilla tai unissa. Mut on tää silti siistii! :)
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti