Myötä- ja vastamäessä

Maailman syli on täynnä jos jonkinlaista parisuhdekäsikirjaa, mutta tietääksemme bändiläisten ihmissuhdeoppaita ei ole kirjoitettu. Tarvetta sellaiselle ehkä olisi, sillä lukuisissa haastatteluissamme bändiä on verrattu avioliittoon tai perheeseen.

Bändihän on parhaimmillaan kuin hyvä avioliitto. Sitä pitää hoitaa, huoltaa, miettiä monelta kantilta sun muuta, et ei se pysy ittestään kasassa, vaan et se vaatii myöskin tommosta päänsisästä toimintaa.(Simo Poskiparta)

Bändi, se on niinku toinen perhe käytännössä. Sä vietät sun elämäs parhaimpii ja huonoimpii hetkiä.(Sami Hakala)

The Barbed Wires 1960-luvulla Tikkurilassa.

Bändin kokoamisessa soittotaidolla ja musiikkimaulla on toki merkitystä, mutta kaikkein tärkeintä on, että ”kemiat natsaavat”. Vakka kantensa valitsee, tässäkin asiassa.

Ja biisintekijänä Oskulla on semmosta Dylan-maalailua, semmosta että se kivi ei ookkaan kivi vaan se symboloi jotain sun sisällä. Mulle kivi on kivi ja mä sanon sen ihan suoraan. Et semmoset roolit.(Esa Pottonen)

Sen jälkeen kun bändi on saatu kasaan, alkaa taiteilu sen koossapysymiseksi. Kuka kaipaa kunnon diktaattoria pitämään bändin ruodussa, kenen mielestä taas mahdollisimman tasa-arvoinen meininki on kaiken lähtökohta.

Vähän hitlermäinen ote mulla on ollut siihen hommaan, et nyt mennään treenaamaan ja hoidetaan hommat ja sit pääsee pois.(Tero Rikkonen)

Joo meiltä puuttuu sellanen diktaattori. Ensinnäkin se, kun me ollaan hyvii frendei, niinku luonnollisesti yleensä bändikaverit onkin, niin meillä menee siihen juoruumiseen hetki aikaa ja sitte just tää, kun me tehdään kaikki biisejä, niin se on aika hidasta.(Katja Tolonen)
 

Kun kysyimme bänditoiminnan merkityksestä, sen parhaaksi puoleksi nostettiin sosiaalisuus. Ja sitähän se on. Bändikaverit viettävät usein enemmän aikaa yhdessä kuin oman perheensä kanssa. Voi jopa olla, että paljon keikkailevat bändikaverukset nukkuvat hotellin parivuoteessa enemmän öitä kuin omien puolisoidensa vieressä.

Hyvän fiiliksen ylläpitäminen käy työstä, etenkin keikkaillessa. 
 
Yrittää pitää semmonen hyvä henki siellä keikkabussissa ja takahuoneessa ja treenikämpällä, niin että se jatkuu sitte siellä lavalla esiintyessä.(Tokela) 

Eikä tämä ei aina onnistukaan. Lavalla homma saattaa vielä pysyä kasassa, mutta kulissien takana ja väsyneessä mielentilassa ristiriidat nousevat helposti pintaan.

Vaikka sä näät sen bändin siellä lavalla ja niillä on hauskaa, niin ei niillä välttämättä oo yhtään hauskaa, kun ne lähtee pois sieltä.(Saska Ketonen)

Kun ajattelee, että neljä kaveria on 24/7, suunnilleen nukkuukin yhdessä ja syö, niin kyl se alko käymään voimille. Et kyllä siinä näki sen raadollisuudenkin, niinku sen tanssipaikan takahuoneen kautta.(Kauko Vilén)

The Wrecking Queensien Katja ja Nöpsy sopuisasti bäkkärillä.

Kiistoilta ei säästy mikään bändi. Riitojen aiheet voivat liittyä musiikkiin tai aivan muihin asioihin. 

Musiikillista ristiriitaa ei kukaan oikein voi sietää. Paitsi tietysti jos saa tolppaa ihan helvetisti, niin sitten sitä voi sietää jotain vähän aikaa, mutta ne on semmosia, et ne on aika sovittelemattomia.(Lare Murtomaa)

Mut yhen kerran ainoastaan mä muistan bändiajoilta sellasen, et oli tosi lähellä koko homman hajoaminen. Kun suurin osa oli aika kovia IFK-faneja ja sit oli kova Jokeri-fani ja me oltiin Ruotsissa risteilyllä bändin poikien kesken ja sit tuli semmosesta aiheesta riitaa, et kumpi on lupaavampi jääkiekkoilija Jokereiden Eero Somervuori vai IFK:n Olli Jokinen.(Mikko Mäkelä)
  
”Tervehenkinen argumentointi, väittely ja kinaaminen” ei haittaa niin kauan kuin yhteinen päämäärä, mahdollisimman hyvän musiikin tekeminen, on kaikkien tavoitteena. Siinä vaiheessa, kun ”homma muuttuu kivireen vetämiseksi, niin se alkaa hajoomaan.” Jos hauskuus katoaa, katoaa myös yhdessä tekemisen meininki.

Minne matka Kim Curly Band? Kuvaaja Hilla Kurki.

Rokkarin keittokirja

Rokkarin vinkkivihkon osa 2 tarjoaa teille gourmet-matkan vantaalaisen rockin makujen maailmaan. Poimi omat suosikkisi.

1.    Treenit

Bänditoiminnan perustana kaikille rokkareille on jossain vaiheessa harjoittelu, joka saattaa äityä monituntiseksikin soittamissessioksi. Mieltämme alkoi askarruttaa, miten erityisesti kasvuiässä olevat nuoret jaksavat soittaa intensiivisesti ja hiestä märkinä pitkiä aikoja. Mistä saada energiaa? Kuinka usein tankata? Mitä syödä? Juominen ainakin on tärkeää, kuten edellisessä blogissamme "Aloitteleva rokkari, huomioi nämä vaaranpaikat!" kirjoitimme.

Soittaminen on hikistä puuhaa ja energiavarastot hupenevat. Kuva Pekka Malkin yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Pekka Malkki.

Ruoka tuntuu rokkareille olevan välttämätön paha ja vievän aikaa oleellisimmalta, soittamiselta. Treeniruokailuasiaa tiedusteltaessa kukaan ei ole myöntänyt ottaneensa kotoa eväitä bänditreeneihin. Ruokaostokset on hoidettu tarvittaessa lähikaupasta tai -ravintolasta. 
 
- Ehkä me käytiin välil Askiston kaupas hakee jotain evästä, sit meil oli siel kahvinkeitin. (nainen synt. 1974)

Ostoslistalla ovat olleet ainakin pitsat ja karjalanpiirakat, joiden lämmittäminen mikrossa parantaa makua, mutta ”menee jo vähän hifistelyksi”. Helppo vaihtoehto ovat erilaiset take away -annokset, joista löytyy valinnanvaraa myös kasvissyöjille. 

Mitähän Cliftersin pojat söivät treenatessaan Länsimäen koululla 80-luvun alussa? Kuva Jiri Nikkisen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

2.    Keikkailu 

Ennen keikkaa on oltava tarkkana syömisensä suhteen, ihan mitä tahansa ei kannata kiskoa.

-    Älä sitä virhettä ainakaan tee, että vedät navan täyteen jotain schnitseliä ja sit röyhtäilet ekat pari biisiä niin, että ei pysty laulamaan tai soittamaan! Nimim. "Been there, done that" (mies synt. 1980)

Yksi nappaa proteiinipatukan, toinen ottaa pienet ruuansulatusnokoset juuri ennen h-hetkeä. Keikan jälkeen ruoka taas maistuu. Eräs bändi kertoi tilaavansa pitsat, toiset menevät snägärille. Pitkillä Suomen rundeilla vaihtoehdoksi jää esimerkiksi ABC. Kotonakin voi vasta kokata, mutta silloin on syytä muistaa tietyt turvallisuusohjeet.   

Pasta á la Jorma
Tullaan kotiin keikan jälkeen, kaiken antaneena. Pelkän ohrapirtelön jälkeen nälkä on kova. Pasta liedelle, otetaan pienet torkut ja herätään karmeeseen savuun. Palohälytin tai palokunta herättää. Aamulla tilataan pitsa. 

(mies synt. 1973)

  
3.    Takahuonetarjoilut

Meille vantaalaiset rokkarit ovat näyttäytyneet melko vaatimattomina tarjoiluvaatimuksiensa suhteen, ”syödään mitä saadaan”. Kovin erikoisia raideritoiveita ei ole ollut, kunhan nyt ”olutta ja punaviiniä olisi tarjolla”. Yksi taas luotti vankempiin aineisiin ja pyysi aina viskipullon takahuoneeseen äänenavausta varten. Myös matkailu avartaa ja lisää tietämystä erilaisista ruoka-juomakombinaatioista.

-    Joskus oli joku semmonen, et piti olla vodkaa ja suolakurkkuja. Me käytiin Venäjällä keikalla ja sit me ihastuttiin siihen yhdistelmään. Niit piti olla yhessä vaiheessa aina. (mies synt. 1963)

Keikkapaikkojen tarjoilut ovat olleet vuosikymmenten saatossa vaihtelevia. On mainintoja ihan luxusluokan pihviannoksista ja ei-niin-makunystyröitä hivelevistä ateriaelämyksistä.

-    Ei sielkään ollu mitään safkaa, siis et ”menkää syömään tuolt keittiöstä jotain”. Jätkät oli käyny kattoo jotain siis viikon vanhoi  jauhelihapihvejä. (mies synt. 1975)

Onneksi yhtye sai kuitenkin tuoretta ruokaa ravintolan puolelta, vaikka huono ruokahuolto jäikin harmittamaan mieltä. Mutta aina ei takahuonetarjoiluun ole kuulunut ruokaa tai edes juomaakaan.

-    Ja sitten me ei saatu edes kahvia sieltä. Me kysyttiin, että voitaisko me ees kahvit saada, niin ”ei meillä nyt kuulu budjettiin tää kyllä. Että tosta Ärrältä voitte käydä hakemassa.” (mies synt. 1985)

Koisorockissa 2013 kahvin suhteen ei ollut ongelmia. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

4.    Olet mitä syöt

Terveellisemmän ruokavalion puolesta puhuvat monet pidempään rundanneet rokkarit.

-    Jos sä oot viis viikkoo rundilla ja joka ilta syöt pitsan, niin sit siit terveellisyydestä ei voi niinku hirveesti puhua, mut et ei tietenkään sit tarvii sitä koko pitsaa syödä ja jotenkin se alkaa tökkii niin paljon, et ei tee enää mielikään pitsaa enää sen jälkeen. (mies synt. 1974)

Koisorockissa 2013 esiintyjien ja talkooväen ruokailu oli järjestetty terveellisemmän kaavan mukaisesti. Tarjolla oli borssikeittoa, ruishampurilaisia ja hedelmiä. Ei lainkaan makkaraa!

Kaikenlaista, myös hedelmiä Koisorockin takahuoneessa 2013.

5.    Rokkikokkishow

Jos viikonloppu on ollut raskas ja jälkiseuraamukset jatkuvat vielä pitkälle seuraavaan viikkoon, suositellaan terapeuttista ryhmätapaamista ruuanlaiton, vapaan seurustelun ja elokuvien katselun merkeissä. Tikkurilan alueella rokkikokkishownakin tunnettu illanvietto ajoittuu maanantai-iltaan, kun ensimmäisestä työpäivästä on selvitty. Ruuaksi voi valmistaa esimerkiksi ison kattilallisen pastaa, joka maistuu yleensä kaikille. Illan aikana voi nauttia korkeintaan kaksi ruuanlaittobisseä. Kolmas on jo liikaa, sillä sen jälkeen on jo isot riskit joutua uudelle kierrokselle. Varsinaiseksi ruokajuomaksi kelpaavat vain alkoholittomat vaihtoehdot. Rokkikokkishowhun osallistuneille istunnosta on se hyöty, että sen turvin elämä alkaa taas maistua mukavalta keskiviikon tietämillä, muutoin mentäisiin torstain puolelle.  

Vinkki rokkikokkishown tarjoiluihin Myötätuulirockin talkooruokailusta 2012. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

6.    Ryhmäkuri

Rokkipiireissä ryhmäpaine säätelee yllättävän paljon yksilön valintoja. Porukan ryhmäytymisessä on omat niksinsä, mutta jokaisen bändin jäsenen olisi joskus hyvä päästä päättämään yhteisistä asioista. Esimerkkinä tästä voidaan mainita erään yhtyeen kiertueillaan pitämä ruokapäiväkirja, jossa jokainen bändin jäsen vuorollaan otti vastuulleen seuraavan päivän ruokailut. Mitä syödään, missä ja mihin aikaan?

-    Et jos oli vaikka joku pikastoppi kahvii ja muuta, niin sit rupes tulee myös sanktioita, jos yritti luistaa, et esimerkiks ”nyt haet neljä kahvii ja donitsii”, sit joku sano, ”en mä syö donitsii”, ni sit oli heti joku penaltti. Ja ne rangaistukset, ne alko heti muuttuu välittömästi sellaseks, mitä mä nyt sanon esimerkkinä... Ilari jätti esimerkiks yhen muffinsin syömättä kerran. Me lähettiin seuraavana perjantaina kohti Oulua. Sen rangaistus oli alottaa autoon tullessaan yksin dokaamaan koko menomatkan Ouluun. Se oli Jyväskylän kohalla aika surullista meininkii, ku meiän piti aina välil pysähtyy, ku Ilari vähän voi heikosti. (mies synt. 1972)
(Katso uutuusvideo "Intohimona Rock'n Vantaa", josta löytyy myös tämä tarina.)

Tässä tiivistettynä se, mitä aiheesta on tähän mennessä kerätty. Mutta onko tässä koko totuus? Vastaa valtakunnalliseen kyselyyn rokkarin ruokavaliosta ja festarisyömisestä ja -juomisesta. 


Suomi syö ja juo: Rokkarin ruokavalio ja festariruokailu -kyselyt

Tutkija tekee muistiinpanoja talkooväen ruokailusta Koisorockissa 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Aloitteleva rokkari, huomioi nämä vaaranpaikat!

1.    Aina ei ole perjantai

Rockelämään liitetään mielikuvissa alkoholi ja huumeet. Ja niitähän muusikkopiireissä on tarjolla, kuten Rock’n Vantaa -haastatteluista käy ilmi. Myös vantaalaisista rokkareista jotkut soittavat nyt jo ”toisessa orkesterissa”. Vaikka olosuhteet rappioelämälle ovatkin otolliset, on itsestä kiinni, kuinka paljon sitä viinaa kaataa kurkusta alas vai kaataako ollenkaan.

-    ”Et ei sen takia kannata vaan alottaa soittaa, et saa ilmasta viinaa.” (mies synt. 1974)

-    Eihän siit mitään tuu, jos on ihan muusissa koko ajan. Silloin niinku kannattaa miettii, et onks tärkeempää juoda bissee vai sit soittaa musaa, mut en mä nyt… ei siel nyt oo lasiin syljetty koskaan, mutta… (mies synt. 1974)

Koisorockin takahuonetarjoilua vuonna 2012. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

 2.    Pysy hoikkana – noudata rokkarin ruokavaliota

Kokeneemmat rokkarit suosittelevat nestetasapainon ylläpitämistä treenien ja keikkailun aikana. Yksi konsti nesteytykseen on perinteinen ohradieetti. Vantaalaisten rokkareiden hoikat varret viestivät tarkoituksenmukaisesta ruokavaliosta, joka määräytyy pitkälti olosuhteiden mukaan. (Erityisen mielenkiintoinen aihe, josta tullaan keräämään lisätietoa syksyn aikana. Pysykää kuulolla!)

-    No, juoda pitää muistaa. Mutta siis kyllä aika hyvä on Saarioisten ihan peruspitsat. Ne on tasalaatusta kamaa, todella hyvää, ravitsevaa ja sitten niit voi myös vähän kustomoida silleen, et siihen voi laittaa päälle vähän lisää täytettä. Tai sit ihan perus tommonen niinku karjalanpiirakkapussi ja sitten… No, siinä se oikeestaan onkin. (mies synt. 1983)

Juomisen tärkeyttä ei pidä aliarvioida. Kuva Jiri Nikkisen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaankaupunginmuseo.

3.    Pidä itsesi kunnossa

Epäsäännöllinen keikkaelämä ja aktiivinen lavatyöskentely vaativat ruumiillista jaksamista. Sitkeyden ylläpitämiseksi suositellaan kunnon kohottamista ja fyysistä treeniä, jossa apuvälineinä voi käyttää esimerkiksi helposti mukana kulkevia kahvakuulia. Eräs vantaalaistaustainen rokkari kohtasi Keski-Euroopan kiertueella toisen suomalaisen rockbändin, jonka yksi jäsenistä valitteli reissun raskautta:

-    ”Vittu onhan tää vähän raskasta, kun joka päivä joutuu dokaa.” Ja meil [haastateltavan omalla bändillä] on kahvakuulat autossa ja sulkapallokamat ja omat sulkapalloverkot ja tollaset, et me pystytään pystyttää kenttä keikkapaikalle. Pelattiin nytkin muutama kerta sulkista ja tosiaan kahvakuulatreeniä. Ja nää oli 24/7 kännissä kolme viikkoo -tyyppisesti. (mies synt. 1975) 

Vantaalainen rokkari Espoon rantamaratonissa vuonna 2011. Kuva Saska Ketosen yksityiskokoelma.

4.    Pysy rytmissä

Tärkeää tietysti soittamisessa, mutta myös elämänhallinnassa. Vuorokausirytmistä kannattaa pitää kiinni, nukkui sitä sitten päivällä tai yöllä. ”Ihanteellisinta olisi, että saisi pidettyä tietynlaisen unirytmin ja tietynlaisen ruokarytmin.” Jos näyttää siltä, että soittaminen ei yksistään elätä, työ kannattaa sovittaa rokkarin vuorokausirytmiin.

-    Kun tultiin myöhään kotiin aamuisin, mä olin rakennustyömaalla Hartwallin tehdasta rakentamassa ja me tultiin joskus viiden aikaankin, jos jostain kauempaa tuli. Ja sit mä sanoin kerran, et nyt jätkät, keksikää mulle joku muu duunipaikka, niin Jorkka keksi, että pankit avaa vasta kymmeneltä. Ja niin mä menin tota sitten työnvälitykseen ja siellä löyty sitten yks pankkiduuni ja tota se oli sitten semmonen duuni mulle, että mä olin siellä 34 vuotta töissä. (mies synt. 1946)

Aurinko paistaa jo ja rokkari availee silmiään. Paljonkohan kello on? Kuva Repa Nurmen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Repa Nurmi.

 
5.    Turvaa selusta

Alan epävarmuus ja tulojen epäsäännöllisyys ovat saaneet varttuneemmat rokkarit pohtimaan alan sopivuutta vaikka omille lapsille. 

-    Et en mä nyt ehkä suosittelis lapsille, tää on pitkä ja kivinen tie. Mut jos sitä haluaisivat alkaa tekee, niin en mä tietenkään estäis, mut voisin kertoa, et ei välttämättä oo ihan helpointa. (mies synt. 1973)
-    Et kannattaa varmuuden vuoksi hoitaa joku muukin duuni. (mies synt. 1974)

Moni rokkari on jossain vaiheessa hankkinut musiikkialaa sivuavaa koulutusta, mutta vantaalaisten rokkareiden joukosta löytyy värikäs kirjo erilaisia muita ammatteja. On sairaanhoitajaa, lastentarhanopettajaa, nuorisotyöntekijää, rakennusmiestä, huoltomiestä, kuvaajaa, hautakynttilänvalajaa, suomenkielen tutkijaa, kirjastovirkailijaa…

-    Siin vaiheessa, kun ilmotti, et haluu olla ammattimuusikko tai se on niinku mun homma, niin se vähän huolestutti kumpaakin vanhemmista. Kyllä ne kummatkin sano, et hoida nyt ihmeessä joku oikee duuni ittelles. Mä kävin tota Käpylän ammattikoulussa tekstinvalmistajan linjan ihan varmuuden vuoksi, jos tää ei nyt sit toimikaan. (mies synt. 1967)

Kissa-bändin laulaja Timo Itkonen on tehnyt pitkän uran äänentoistoalalla. Kuva Velmu ry, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

 6.    Suojaa korvat

Tulppien puolesta puhuvat monet rokkarit. Aikaisemmin kuulonvarjeluun ei niin kiinnitetty huomiota, mutta tässäkin suhteessa ajat ja asenne ovat muuttuneet, ainakin jonkin verran. 

-    Mä muistan, et mentiin aikamoisella, kun tuli ne uuden polven kaiutinläjät ja prosessorit, josta sai ihan eri tavalla sitä ääntä, niin sieltä ajettiin välillä ihan törkeen lujaa, eikä mistään desibelimittareista tietoakaan. Mitä kovempaa sai sillain, ettei kamat kierrä, sen parempi, kunhan se soundi vaan oli hyvä. (mies synt. 1958)

-    Kyl mä soittaessa [käytän korvatulppia], mut sit kun käy kattoo muita keikkoja, niin sitten... Tai itse asiassa en mä oikeestaan ikinä, kun mä käyn kattoo muita. Sit joskus korvat soi. Mut kyl se joskus, sanotaan kun parikin päivää soi ja sit tuntuu, et vitsi, eiks tää lopu ikinä, niin kyl sitä miettii sit aina, et ens kerralla mä laitan. (mies synt. 1971)

Soundit kohdallaan? Dingon keikka Myyrmäessä vuonna -84. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Timo Simpanen.

7.    Ihmissuhteiden lyhyt ABC

-    No, sitten tietysti ihmissuhdeasiat voi mennä aika solmuun, koska se elämä on kuitenkin ihan toisenlaista kun normaali työelämä. Viikonloput, yöt duunissa tai jossain pahimmillaan rundeilla monta kuukautta tai muuta, niin ei se nyt hirveesti tue tota perhe-elämähommaa. Mut jotkut sen klaaraa kyllä, se on tosi kunnioitettavaa oikeesti. Tunnen muutamii ihmisii, jotka on pitäny niinku siis montakyt vuotta avioliiton ja perheen… (mies synt. 1974)

Tässä suhteessa rokkarin muusikkopuoliso on plussaa. Alan koukkujen ymmärtäminen ja hyväksyminen antavat paremmat lähtöedellytykset parisuhteelle. Jokunen muusikkoura on jopa katkennut seurusteluun. Samat toimivan parisuhteen ja perhe-elämän käytännöt tuntuvat soveltuvan myös bändin sisäiseen dynamiikkaan. Usein toistuva vertaus on, että bändi on yhtä kuin avioliitto, jota pitää hoitaa.


8.    Varo kusettajia

-    Tietysti noi liimataiset voi tulla väliin ehdottelemaan jotain artisti-maksaa -diilejä, mut et sitäkin varmaan tapahtuu Suomessa niin vähän. (mies synt. 1978)

Mutta onhan näitä tapahtunut vuosien varrella. Älä tee tyhmiä sopimuksia, mutta jos teet, kaikki ei ole menetetty. Kokemus osoittaa, että hieno ja pitkä ura on mahdollista saavuttaa kehnonkin diilin jälkeen. 

-    Kun me tajuttiin, et me tehtiin diili, mikä ei menis läpi missään muualla kuin siellä Pennsylvanian lakien alla, niin tajuttiin se, et nyt tää ois siinä vaiheessa, et oikeesti tällä eläis ihan hyvinkin,  jos meitä ei ois kusetettu. Elikkä siinä vaiheessa me alettiin kelaa. Silloin oli jonkinlaista angstia ilmassa ja me mietittiin, et pitäiskö meidän vaihtaa nimee tai jotain, et päästäis eroon tosta. Mut sit me jotenkin päätettiin silloin, et katotaan tää loppuun ja tehään diili loppuun ja yritetään sitten saada omamme takaisin jos se on mahdollista. Et sitä kautta sitä varmaan tajus, et voisi tällä ehkä elääkin. (mies synt.1973)


9.    Pidä aistit valppaina

-    Keikkamesta meinas sortuu vissiin jossain Turkissa ja… (mies synt. 1974)
-    Se ei ollut vissiin rakennettu ihan niin kuin piti. Et jengi pomppi silleen, et alko tuntuu, et menee lava näin ja sit oli niin kuin jossain kerroksissa, en muista missä ja sit tuli palokunta keskeyttämään, et kun alhaalla on sortunut sellanen. Sit tuli just mieleen nää Youtube-videot, missä häävieraat tipahtaa lattian läpi. Et silleen siin meinas käydä. (mies synt. 1973)

Pidä silmät ja korvat auki. Lavalle lentelevät esineet tai putoavat trussit, rankkasateet yhdistettynä sähkölaitteisiin, keikkarakenteiden ja rakennusten romahtamisvaara ovat aiheuttaneet vaaratilanteita. Omat riskinsä on myös liikkumisessa paikasta toiseen. Hyvä selvä kuski on kaiken a ja o. 

Rokkareille sattuu ja tapahtuu, myös haavereita. Kuva Sampo Sakari Korhosen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

10.    Vedä oma hiihto

Ei kannata huolestua, vaikka joskus muusikkona oleminen stressaa tai ahdistaa. Tapaamillemme rokkareille tämä on tuttu juttu, erilaisia vaiheita tulee ja menee.

-    Joskus kun tietysti tuolta treeneistä tulee, jos on vaikka semmonen fiilis, et ei meinaa onnistuu, niin kylhän siin saattaa joskus yöunet mennä. (mies synt. 1985)

Vaikka kuinka treenaa ja yrittää, juttu ei silti mene aina putkeen. Sattumilla on osansa homman etenemisessä. Koskaan ei voi tietää, kehen törmää ja missä.

-    Siin on niin paljon onnesta kiinni ja kaikesta muusta, et napsahtaa. (mies synt. 1973)

Niin tai näin, oleellisinta on olla oma itsensä. "Rebel to the End!"

Tämän bändin nimi ei ole Apple vaan Parsley Inn. Kuva Mikko Mäkelän yksityiskoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Hei, me havainnoidaan!

Havainnointi on ollut yksi tapa kerätä Rock’n Vantaa -tutkimusaineistoa. Halusimme omakohtaisesti päästä näkemään ja kokemaan musiikin tekemiseen liittyviä tilanteita ja paikkoja, saada niistä dokumentointiaineistoa, valokuvia ja videokuvaa. Selvää oli, että vain haastatteluihin keskittyminen ja niiden tekeminen antaisivat vantaalaisesta rockelämästä vajaan kuvan. Havainnoimalla tavoitettavissa ovat myös rintakehässä asti tuntuva basson jumputus, mieltä kohauttavat välispiikit, yleisön arvaamatonkin käytös ja vuolaana virtaava hiki.

Tokan biisin jälkeen rumpali on jo hiessä ja riisuu hänkin paitansa. En kuullut, miten he päättivät seuraavan biisin, se alkoi nopeasti. Kitaristi vetää jotain sooloa, laulaja katsoo villin ilkamoivasti keskittyvää näppäilijää. Niillä on selvästi älyttömän hauskaa yhdessä täällä. Rumpali pyytää paussia hiestä märkänä, mutta muut haluavat ”vielä yhden rauhallisen”, silti biisin aikana rumpali puhaltelee hikeä silmiltään.(opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Tunnelma keikoilla kohoaa ja lämmöt nousevat niin lavalla kuin tanssilattiallakin. Vaikka kameran käsittelytaidoissamme on parantamisen varaa, kuvasta välittyy tekemisen meininki.

Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Bänditoimintaa ei olisi ilman rockmusiikille omistettuja paikkoja, ääniä, tuoksuja, sosiaalisia suhteita tai yhteisöllisyyttä. Keväällä 2013 Helsingin yliopiston kenttätyökurssi järjestettiin yhteistyössä Vantaan kaupunginmuseon Rock’n Vantaa –hankkeen kanssa. Opiskelijat haastattelivat yli 30 vantaalaistaustaista henkilöä ja havainnoivat eri puolilla Vantaan rockkeskittymiä tai bändien esiintymisiä pääkaupunkiseudulla. Tutuksi tulivat Vernissa, Tulisuudelma, Shamrock, Vaskivuoren lukio, Koisotalo, Redfive studio, Hiekkaharjun 36, Lapsimessut 2013 ja Hana-baari.

Baarin sisustus oli tummaa puuta, ruskeaa nahkaa ja punaista kangasta. Seinissä oli tummaa puuta ja vihreää maalia. Huonekaluissa ei näkynyt kulumista. Ehkä paikka oli uusi tai vasta remontoitu? Olutmainoksia oli sisustuselementteinä, samoin hattuja ja urheiluvälineitä, kuten golfmailapussi ja jalkapallo. Baarissa näytti olevan laaja juomavalikoima. Huomioni kiinnittyi pulloon, jonka sisällä oli käärme. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

Miten havainnointi sitten käytännössä tapahtuu? Tärkeimpiä työvälineitä ovat ainakin kynä, muistiinpanolehtiö ja avoin mieli.

Kynät sauhuavat takahuoneessa, kun opiskelijat taltioivat rokkareiden ruokamuistoja. Kuvaaja Anne Kurki.

Löydämme istumapaikan ja kaivoimme muistiinpanovälineet laukuistamme, tuntui todella oudolta alkaa kirjoittamaan muistiinpanoja baarissa. Taustalla soi musiikki kovalla, kuuluu Pointed sistersiä ja mietin että ravintola musiikkivalikoima muistuttaa Radio Novaa. Saamme kirjoitella rauhassa noin kymmenen minuutin ajan, kunnes noin keski-ikäinen, kalju mies, tulee kysymään että mitäs runoja ne tytöt kirjoittelee? Laura selittää hänelle havainnoistamme ja en kuule kunnolla keskustelua. Mies lähtee pois paikalta ja jatkamme havainnointia. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

Havainnointi voidaan jakaa osallistumisen asteen perusteella passiiviseen tapahtumien sivusta seuraamiseen tai ns. osallistuvaan havainnointiin, jossa varsinaiset muistiinpanovälineet saavat kyytiä ja tutkija heittäytyy tapahtumien pyörteisiin. Olemme huomanneet, että alkuvaiheessa työskentely on passiivisempaa ja tämä on luettavissa myös opiskelijoiden muistiinpanoista. Vaikka pyrkimyksenä olisi etäisyyden säilyttäminen kohteeseen, voi silti joutua kohtaamaan havainnointitilanteen fyysisenkin puolen.

Eräs mies tuli pyytämään tanssimaan, kosketteli selästä. Ei kiitos sanoin. Hän jäi pyörimään ja laulamaan lähistölle. Tuli yhteisöllisyyden tunteita: tämä musiikki kuuluu tänne ja tähän iltaan, tuli hyvä fiilis. Suomenkieliset biisit tuntuivat tähänastisen illan kohokohdilta. Tassilattialla kosketeltiin ja tanssittiin myös pareittain. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

Tutkija on soluttautunut yleisön sekaan. Muistiinpanovälineetkin löytyvät, kun tarkasti katsoo. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Baari tai ravintola havainnointipaikkana ei ole helpoimmasta päästä, ei tutkijoiden eikä paikalla olevan yleisönkään näkökulmasta. Tutkijalle keikkahavainnointi voi olla jopa ahdistava kokemus yleisön alkoholinkäytön takia. Se lisää lähestymisyrityksiä, tungettelevuutta ja kaikenlaisten kysymysten esittämistä. Tilanteen havainnointi ja siitä kirjoittaminen tuntuvat epäreiluilta ja siksi arkistoon päätyy ehkäpä myös hiukan kaunisteltua tekstiä, josta ei pitäisi pystyä tilanteessa mukana olleita henkilöitä tunnistamaan.

Millaisena Vantaa sitten näyttäytyy yliopisto-opiskelijoiden silmin? Selvästi suurin osa opiskelijoista oli vantaalaisessa rockelämässä vieraalla kentällä, vaikka aihe koettiinkin kiinnostavaksi. Kenttätyömuistiinpanoista monet alkavat tarkalla Vantaalle saapumisen kuvailulla, joissa on aitoa ekskursion tunnelmaa. Vantaa-paikkana ei juuri herätä tunteita suuntaan tai toiseen, ainakaan meille päätyneissä selostuksissa.

Lähdin Helsingistä R-junalla Tikkurilaan klo 22.19 ja Tikkurilassa olimme havainnointiparimme kanssa vähän puolen jälkeen. Meillä ei ollut tietoa sijainnista, joten navigoimme perille kännykän reittioppaan avulla. Matkaa asemalta perille oli n. 800 metriä ja reitti kulki suoraan yhtä tietä pitkin.

(opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Sisäänpääsy maksoi 6€, Coca-Cola 3€. Ensimmäinen kertani Martinlaaksossa, ensimmäinen kertani baarissa Vantaalla. Aika harvinaislaatuinen kurssi.(opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Olosuhteet vaikuttavat siihen, millainen kuva paikasta ja tapahtumasta muodostuu. Myötätuulirockia vietettiin sateisessa säässä elokuussa 2012. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
Kuvaaja Stella Karlsson.

Ulkopuolisuuden kokemus voi olla myös avain tarkkasilmäisille ja värikkäille analyyseille, joihin me paljasjalkaisina vantaalaisina ja aineistoon uppoutuneina tutkijoina emme välttämättä enää niin helposti kykene. Opiskelijoilta on eri tilanteiden tunnelman tavoittaminen onnistunut hyvin ja parhaimmissa tapauksissa vuoropuhelu oman tutkijapersoonan ja havainnointitilanteen kanssa on nautinnollista luettavaa.   

Niinpä olin tilanteessa pääasiassa ulkopuolinen tarkkailija tai -havainnoija. Tästä huolimatta konsertti tempaisi jollain tavalla mukaansa ja se sai hyvälle tuulelle, vaikka tein samalla muistiinpanoja tilanteesta. Kokemuksena oleminen lastenrock-konsertissa oli minulle uusi ja yllättävän hauska. Kenties ulkopuolisuus antoi minulle mahdollisuuden tarkkailla objektiivisesti tilannetta. Jos minulla olisi omia lapsia, tai ylipäätään enemmän kokemusta lapsista, olisin ehkä osannut kiinnittää paremmin huomiota vielä joihinkin muihin asioihin. Nyt kykenin kiinnittämään huomiota vain siihen, että lapset jaksoivat ohjattuina vuorovaikutteisella keikalla keskittyä hyvin keikkaan ja osallistua keikkaan liittyvään toimintaan. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Calypsossa ei 1970-luvulla ollut huolta havainnoivista tutkijoista. Kuva Velmu ry, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

 

Olemme huomanneet, että kentällä havainnointi ja muistiinpanojen tekeminen ovat herättäneet pelkoa ja hämmennystä, mutta myös huvittuneisuutta. Havainnointi-sanaan on helppo liittää kaksimielisiäkin merkityksiä. Meiltä on saatettu kysyä, ovatko tytöt taas lähdössä ”havainnoimaan”. Sanankäyttö oli erityisen vaikeaa havainnointimme alkutaipaleella, jonka voi todeta Rock’n Vantaa -esittelyvideon loppukevennyksestä (http://www.youtube.com/watch?v=5_xZmvpNvsc). Mutta kaiken kaikkiaan on sanottava, että nyt yliopiston ja museon yhteistyössä syntynyt havainnointiaineisto tuo maukkaan lisän vantaalaisesta rockelämästä 2010-luvulla syntyvään kuvaan.

On hyvä, että Rock’n Vantaata tehdään vuorovaikutuksessa kentän kanssa, näin mekin olemme tulleet ikuistetuiksi erinäisissä tilanteissa.

Hups, joku taitaa kuvata meitä! Kuva Mind of Dollin levynjulkkareista 1.3.2013. Kuvaaja Marjukka Kallio.

Eba - ”aito lähiöjätkä”

Rock’n Vantaa haastateltavia on alusta asti haalittu perinteisellä lumipallomenetelmällä. Alkuun päästiin Annan Vantaanjoen musiikkilukion aikaisilla tutuilla, joille lähti Facebook-viesti marraskuussa 2011. Viestissä kyseltiin kiinnostusta haastatteluun. Yksi heistä vastasi:

Kysykää Ebalta, se tietää kaiken Vantaa rockista.

Tomi ”Eba” Mäkysen haastattelu sovittiin heti alkuvuoteen museolle, jonne hän otti mukaan Clifters-kitaristi Lare Murtomaan, ”jolla on varmasti paljon kokemuksia Länsi-Vantaan musatouhuista ennen muakin. 70-luvulta asti soittanut kitaraa. :)”. Kun Laren musadiggailut ja sitä myötä soittaminen olivat jo hyvässä vauhdissa, ekaluokkalainen Eba muutti Otaniemestä Myyrmäkeen vuonna 1975.

Oma musainnostus sai alkunsa Elviksestä, ja koska Elviksellä oli kitara, Ebankin oli sellainen saatava. Ensimmäinen bändi, Boppin’ Dynamites, perustettiin 1980. Alun rockabilly vaihtui myöhemmin punkkiin, mikä näkyi vaatetuksessa ja hiustyylissä.

EBA: Mut kylhän se sitten täyty näyttääkin siltä, et mitä niin kuin harrastaa. Ja sit kun oli punkkari, niin sit oli kyl punkkarinkin näköinen, et siihen vaatetukseen. Aika pitkälle se musiikki siihen aikaan oli tärkeetä, ainakin mulle.

Eba vauhdissa MFA-bändin aikoihin vuonna 1987. Kuva Tomi Mäkysen yksityiskokoelma.

Pystytukkapunkkarikauden jälkeen hiukset ovat saaneet kasvaa ja intin jälkeen niitä ei ole leikattu ollenkaan. Yhdeksänkymmentäluvun taitteeseen osuu monta muutakin tulevaisuuden kannalta merkityksellistä asiaa. Esimerkiksi bändirintamalla oli useita projekteja: MFA, Telephone Combo, Breeze, Smilers… Myös uravalinta alkoi hahmottua, kun Eba päätyi Myyrmäen nuorisotila Arkkiin Sir Elwoodin Juha Lehden avuksi. Juhan siirryttyä Vernissaan, Eba otti ohjat käsiinsä musiikkipuolesta vastaavana nuorisotyöntekijänä.

Museoalalla on hiljattain herätty verkostoitumisen tuomiin mahdollisuuksiin, mutta Eballe Hanki kavereita -metodi ei ole ollut vieras koskaan. Päästessään koeajalle Arkin nuoriso-ohjaajaksi, hän ensitöikseen pisti pystyyn Daddy’s Cool Rock -konsertin.

EBA: Heti Ballsit soittaa ja jotain Froikkareit tyyliin. Isoja tämmösii, kun oli suhteita. Ja sitten ne katto, et kyl toi jotain osaa ja sit mut vakinaistettiin.

Museotermein sanottuna Eba on kotiseutuihminen. Opiskeluvuodet ulkomailla riittivät muualla kuin Länsi-Vantaalla asumisesta. Smilers-kitaristina Eba vaikutti vuodet 1991–1997, mutta yhtyeen siirtyessä keikkailemaan Eestiin, Eba jäi Suomeen. Species-yhtye, työ Studio Arkissa ja nuorten parissa vetivät pidemmän korren. Eban studiosta on monen muusikon ura saanut alkustartin.

Siitä se alko. Kysyin siltä, että voisko mahdollisesti tehdä omaa demoa myös. Eba oli tietenkin heti messissä ja tehtiinkin sit mun omia biisejä pienessä kopissa neliraiturilla. Siinä myös jammailtiin jne. Tutustui heti myös vanhempaan soittajakaartiin. Juteltiin paljon ja sanoinkin Eballe, että soittohommat kiinnostaa mua eniten. Se omalta osaltaan jeesas siinä, että pääs jammailemaan hyvien tyyppien kanssa. (mies synt. 1974)

Esimerkiksi vantaalaiset Mind of Doll ja Caroline äänittivät ensimmäisiä demojaan Eban tehtaassa. Nämä bändit ovat jääneet Eban mieleen monestakin syystä.

EBA: Se asenne, mil ne vetää sitä, soittaa niinku täydellä sydämellä ja meiningillä, niin kyl se vaan jotenkin sitten. Mind of Dollistakin huomas, et jos noi jatkaa tosta, niin kyl sieltä vielä tulee kovaa kamaa. Ja Visahan oli jo silloin tosi hyvä laulaja. Sen ääni oli... et miten joku voi noin nuori kundi lähtee tommonen Kurt Cobain -soundi. (naurahtaa) Kateellisena kuuntelin.

Eba Studio Arkissa keväällä 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Anne Kurki.

Mutta kyllä Ebaakin arvostetaan. Pieni kyselykierros Arkin entisten ja nykyisten käyttäjien keskuudessa osoittaa, ettei Länsi-Vantaan rockskene olisi 1990- ja 2000-luvuilla ollut niin aktiivinen kuin se oli, ilman Ebaa. Tämän myrtsiläisen rocklegendan vaikutus nuorten bänditoimintaan on kiistaton.

Noina aikoina tajusin kuinka iso vaikutus Eballa on nuorten soittajien keskuudessa ja on edelleen. Se kannustus ja usko siihen oman jutun tekemiseen on jotain mitä ei voi fyrkalla lunastaa. (mies synt. 1974)

Eba on Länsi-Vantaan musahommien isoveli, ellei jopa Isä. Mua ja mun bänditoimintaa Eba on henkilökohtasesti aina jeesannu ja tukenut tosi pienestä asti. Päästi Carolinen treenaamaan Arkin treenikselle, vaikka periaatteessa silloin siellä ei ollut ees tilaa. Antanu äänittää kaikkea mahollista sen studiossa ja jeesannu hyvillä vinkeillä...Se on jotenki tuntunu aina hiffaavan, et mun tekemisissä on jotain syvempää, kuin pelkkä harrastus. Eballe on voinu puhua aina mistä tahansa, myös keikkailun lieve-ilmiöiden vaikutuksista yms. (mies synt. 1988)

Eba Species-yhtyeen kitaristina 2000-luvun vaihteessa. Kuva Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Leo Heng.

Eballe musiikki ja työ ovat yhtä. Duunin ja vapaa-ajan erottaminen tässä hommassa on vaikeaa. Hyvänä esimerkkinä on Louhela Jam, joka sai alkunsa Vantaan kaupungin järjestämän Vantaa rappaa ja rokkaa -kiertueen pohjalta. Tosin, siinä missä se keräsi yleisöä niukahkosti, niin Louhela Jameilla oli jo ensimmäisenä vuonna 1 000 kuulijaa, jotka löysivät tiensä Jokiuomanpuistoon jammailemaan.

EBA: Meillä oli pienet laulukamat, niin ei ne riittänyt taas mihinkään, mut se oli mageeta, kun ne tuli kuitenkin siihen ihan lähelle ja sit oli semmonen tosi hyvä meininki. Ja sitten totta kai mietittiin, et joo tehään ens vuonna uudestaan.

Eban suunnittelema Louhela Jam -juliste vuonna 1998. Juliste Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo. 

Ja niin sitten tehtiin ja monta kertaa vielä tämän jälkeenkin yli 20 vuoden ajan. Eba on viime vuosina tehnyt tilaa nuoremmille ja siirtynyt taustalle seurailemaan tapahtuman järjestämistä ”kummisedän” roolissa ja omalle tyylilleen uskollisena. 

Backstage-passi Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Hahmona Eba on pitänyt linjansa läpi vuosien ja edustaa omaa old school -tyyliään järkähtämättä, mistä osaa kyllä repiä huumoria itsekin. Jääräpäinenhän se tosin on kuin mikäkin, mutta se on varmaan auttanut rokkihommia tahkotessa. (nainen synt. 1974)

Mutta mikä on Eban mielestä bänditoiminannan merkitys, miksi sen eteen kannattaa tehdä töitä? Bänditoiminta tarjoaa nuorille jonkin tärkeän jutun, jossa he saavat toteuttaa itseään. Ja Eballekin nuorten treenien kuunteleminen antaa mahdollisuuden yllättyä, innostua ja diggailla, varsinkin jos soittimista lähtee ”rehellistä” rockia, musiikkia, joka tarjoaa sukupolvien väliset rajat ylittävän yhteisen kokemuksen.  

Eba Arkissa maaliskuussa 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Anne Kurki.

Ebasta sanottua...