Puolisen vuotta sitten eräs haastateltavamme kertoi meille tunnelmiaan päädyttyään jututettavaksemme Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkistoon. Edellisenä viikonloppuna bändi oli ollut soittamassa eräässä rannikkokaupungissa ja päättänyt jatkaa hyvin menneen keikan draivissa paikallisessa yökerhossa. Parikymppisten suosima kuppila oli kuitenkin laukaissut ikäkriisin 60-luvulla syntyneessä muusikossa. Setäoloa ei voinut välttää. Tämä ikävä fiilis oli päällä vielä maanantaina, kun Rock´n Vantaan nimissä otimme yhteyttä. Rokkari kertoi, että ensimmäinen ajatus oli, että ”Voi ei, nyt mut sitten halutaan museoida, seuraavaksi varmaan kääritään jo käärinliinoihin!” Hautajaisrituaalien sijaan tarjosimme kuitenkin vain kahvia.
Olemme panneet merkille, että tämä museoimismielikuva on saattanut vaivata joitakin muitakin haastateltaviamme, ainakin jos puhutaan varsinaisen nuoruusiän jo taakseen jättäneistä rokkareista. Mutta mitä se taas tarkoittaa käytännössä? Bänditoiminnassa nuoruudella on keskeinen rooli. Se, että päätyy soittajaksi ja saa ns. herätyksen rocktouhuihin vaatii otollisen iän. Bänditoiminnan siemen kylvetään teini-iässä.
En mä usko, et se myöhemmin enää. Ei se yleensä mee silleen, et sit jossain vaiheessa, et ”oispa muuten siistii.” Kyl sitä pitää tehä… Se vähän niin kuin tarttuu se… pitää tarttuu silloin teini-iässä, et se jää päälle tai sit se jää pois… Varmaan on semmosia ihmisiä, jotka aloittaa soittaa myöhemmin tai ottaa sen niin kuin uudestaan, mut mä luulen, et ne on kuitenkin semmosia ihmisiä, jotka on kuitenkin silloin jo nuorempana jotenkin päässyt sisään siihen hommaan ja silleen ehkä sinne jäänyt joku itu… (mies synt. 1963)
 |
| Hiekkaharjun 36 on ollut monen aloittelevan nuorisobändin treenipaikka. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Pekka J. Heiskanen. |
Tai jo aikaisemmin, sillä rockista on tullut kaikenikäisille sopiva harrastus. Vantaalla soittamisen voi aloittaa vaikka rokkimuskarissa, lisäksi koulujen bändikerhot alkavat pyöriä jo alaluokilla. Rockia ei liitetä enää automaattisesti vain nuorisokulttuuriin sopivaksi kapinoinnin välineeksi vaan siitä on tullut mainstreamia musiikin kuuntelua, kuten esimerkiksi varta vasten lapsille suunnattu rockmusiikkiteollisuus osoittaa. Musiikkigenret voivat tosin edelleen kohahduttaa, mutta eivät välttämättä enää sukupolvien välillä. Vanhemmat ja lapset saattavat innostua samantyylisestä musiikista ja vaikutteet liikkuvat myös alhaalta ylöspäin.
Mun faija on enemmän just kasaria ja sillä on just kaikki Motörheadit ja Priestit ja tälläset. Mut tota se on sit periaatteessa vähän oppinut multa niitä vähän rankempia bändejä, et se tykkää nyt mun ansiosta Slayerista ja näistä ja Sepulturasta. Et se vähän meni sillain, et mä aloin kuuntelemaan agressiivisempaa musiikkia, niin sekin alkoi pikkasen innostuu. (mies synt. 1997)
 |
| Rock-konserteista on tulossa koko perheen tapahtumia keskieurooppalaiseen tyyliin. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. |
Rock ihannoi ikuista nuoruutta. Nuorena pysyy, kun pukeutuu asianmukaisesti, puhuu oikeilla termeillä ja pystyy viettämään aikaa eri-ikäisten nuorten kanssa. Se on se asenne, mikä ratkaisee. Ei ikä.
Se täs soittohommassa on just jännää, et tulee aika paljon hengattuu niinku paljo nuorempien kanssa, sitte ku ne soittaa, ni sä et oikeestaan ees aattele sitä. Esimerkiks sen Joonaksen kans, mä en aattele sitä, et se vois olla mun poika periaatteessa. Tai voiskin olla, se on mua melkein 20 vuotta nuorempi, 18 vuotta nuorempi. Täs soittohommassa on se jännä, ettei sil oikeestaan oo mitään väliä. (mies synt. 1971)
Mutta milloin nuoruus sitten loppuu? Nuoruuden määritteleminen tiettyyn ikään ei ole yksiselitteistä. Kun nuoruus alkaa yhä aikaisemmin ja sen päättymistä voidaan venyttää hyvinkin pitkään, puhutaan pidentyneen nuoruuden kulttuurista. Yksi tärkeä rajapyykki on täysi-ikäisyyden saavuttaminen, vaikka se tapahtuukin jossain siellä nuoruusiän keskivaiheilla.
Mut sit sekin, että ihan silloin alkuaikoina, kun pääs sielt koulu- ja nuorisotilakuvioista niin kuin oikeeseen, niin kuin ravintolamaailmaan, kun täytti ite 18 ja pääs niin kuin isojen poikien juttuihin, niin se oli hirvee niin kuin askel siihen. Se motivoi meidän bändin… se motivoi sen ihan toisella tavalla. Ja sit, kun näki, et nää kaikki aikuiset, vanhemmatkin, ne diggaa meidän musaa. Ne joras siellä ja veti niin kuin hyvää meininkii, niin se oli kova sana. Ittelleni ainakin silloin alkuaikoina. (mies synt. 1968)
18-vuoden ikä mahdollistaa pääsyn ravintoloihin, mutta toisaalta ajat nuorisotilojen aktiivikäyttäjinä alkavat olla takanapäin. Tai sitten eivät. Monen sukupolven yhdessäolo samassa treenipaikassa on nähty myös hyvänä asiana, bändissä soittamiseen ja rockelämään liittyvät kokemukset siirtyvät seuraaville sukupolville.
Haastatteluissa on käynyt ilmi, että bänditoiminnassa 25-vuoden ikä on jonkinasteinen murroskohta. Silloin puntaroidaan oman soittamisen mielekkyyttä ja tulevaisuutta. Perheellistymisen myötä vastuunottaminen myös muista kuin itsestä tulee ajankohtaiseksi. Tässä vaiheessa osa valitsee uran musiikin parissa, osa suuntaa taas muualle ja soittaminen jää sivutoimiseksi harrastukseksi tai loppuu kokonaan. Aikuistuessa soittoharrastuksen sisältö voi muuttaa muotoaan tulevaisuuden haaveita pursuavasta teinibändistä ”keski-ikäisten setien harrastelukerhoksi”, kuten eräs haastateltavamme totesi analysoidessaan oman soittouransa kaarta.
 |
| Mitenhän tämän rumpalipojan muusikkoura jatkui Myyrmäen yhteiskoulun ja 1970-luvun alun jälkeen? Kuva Vantaan kaupunginmuseo. |
Yleisesti tunnustettu tosiseikka on, että kun tullaan tiettyyn ikään, moni alkaa kiinnostua historiastaan. Tästä hyvä esimerkki ovat muun muassa Suomessa kukoistava sukututkimusharrastus ja ”pyhiinvaellusmatkat” vanhoille kotiseuduille kuten esimerkiksi luovutetun Karjalan alueelle. Rock´n Vantaa -tutkimushankkeen edetessä on käynyt selväksi, että tätä omaa menneisyyttä fiilistelevää vaihetta elää nyt Vantaan ensimmäinen lähiösukupolvi 1970-luvulta. Tämä on havaittu lukuisissa haastatteluissamme, mutta myös esimerkiksi nuoruuden paikkoja aktiivisesti muistelevassa Facebook-ryhmässä Länsimäki Rock City.
On muuten mageeta huomata miten Länsä on meitä lähellä sydäntä, vieläkin. Jengi muistaa vanhat puhelinnumerot ja parhaat mestat mis on hengaillu!=) Ite ku käyn duunikeikoilla Stadissa ni en tod. aja 4-tietä ytimeen vaan Länsän kautta Itikseen ja sieltä duunimestoille, tottakai sitä ensin Länsän rundi heitetään myötä-ja vastapäivään...nostalgiaa ja fiilistelyä! =)
(FB 15.8.2012)
 |
| Länsimäen Abbey Road. Kuva Jiri Nikkisen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. |
Olemme huomanneet projektimme myötä, että käsitellessämme yksilön omia nuoruusmuistoja ja rakasta harrastusta, ei nostalgialtakaan voi välttyä. Tutkimuskirjallisuudessa nostalgia nähdään tunteena, joka aktivoituu esimerkiksi silloin, kun jokin itselle tärkeä asia on uhattuna. Mitään ei ole vielä varsinaisesti menetetty, mutta pian on kohdattava se tosiasia, että ”on nuoruuspäivät jääneet taa”.
Ei rocktutkijatkaan ikäkriisien ulkopuolelle jää. Myös me kamppailemme samojen kysymysten äärellä koko ajan. Välillä olo on pikkutyttömäinen, kun haastatteluissa puhumme menneen ajan rockelämästä meitä jonkin verran vanhempien rokkareiden kanssa ja sitten taas 10–20-vuotta nuorempien seurassa imago tipahtaa hetkessä takaisin museotädiksi. Ollako siis post-nuori vai rehellisesti keski-ikäinen? Realismin nimissä jälkimmäinen vaihtoehto osunee kai oikeampaan, mutta entä jos sitä ei vain voi vielä hyväksyä. Sen verran kuumaperuna aihe meille ilmeisesti on, että ikäkysymyksen kohdalla ei meinaa saada suunvuoroa aina samanikäinen haastateltavakaan.
Anna: Se on vähän sama, ku et missä menee nuoruuden raja.
Mari: Niinku me ollaan sitäki mietitty, et missä. Mitä sä aattelet, oot sä vielä nuori?
Haastateltava: Oon, mä oon todella nuori.
A&M: (nauravat)
M: Ihan oikeesti, aatteleks sä silleen että?
H: Kyl mä tietyllä tavalla.
A: Välillä.
H: En mä jotenki koe olevani niinku…
A: Ei me nyt mitään keski-ikäsiä nyt viel olla.
H: Ei olla, lähelläkään. Kyl se jotenki myös siinä mielessä, et onneks ei tarvii olla semmonen, et pitäs mennä puku päällä töihin ja onneks ei oo semmosta ja et niinku tarttis olla sillai, ihan mennä töihin ja tulla kotiin ja hakee lapset päiväkodista.
A: Niinku meiän elämä.
M: Semmosta ku meillä. Me ei ollakaan nuoria. (nauraa)
(haastateltava mies synt. 1975)
