Aloitteleva rokkari, huomioi nämä vaaranpaikat!

1.    Aina ei ole perjantai

Rockelämään liitetään mielikuvissa alkoholi ja huumeet. Ja niitähän muusikkopiireissä on tarjolla, kuten Rock’n Vantaa -haastatteluista käy ilmi. Myös vantaalaisista rokkareista jotkut soittavat nyt jo ”toisessa orkesterissa”. Vaikka olosuhteet rappioelämälle ovatkin otolliset, on itsestä kiinni, kuinka paljon sitä viinaa kaataa kurkusta alas vai kaataako ollenkaan.

-    ”Et ei sen takia kannata vaan alottaa soittaa, et saa ilmasta viinaa.” (mies synt. 1974)

-    Eihän siit mitään tuu, jos on ihan muusissa koko ajan. Silloin niinku kannattaa miettii, et onks tärkeempää juoda bissee vai sit soittaa musaa, mut en mä nyt… ei siel nyt oo lasiin syljetty koskaan, mutta… (mies synt. 1974)

Koisorockin takahuonetarjoilua vuonna 2012. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

 2.    Pysy hoikkana – noudata rokkarin ruokavaliota

Kokeneemmat rokkarit suosittelevat nestetasapainon ylläpitämistä treenien ja keikkailun aikana. Yksi konsti nesteytykseen on perinteinen ohradieetti. Vantaalaisten rokkareiden hoikat varret viestivät tarkoituksenmukaisesta ruokavaliosta, joka määräytyy pitkälti olosuhteiden mukaan. (Erityisen mielenkiintoinen aihe, josta tullaan keräämään lisätietoa syksyn aikana. Pysykää kuulolla!)

-    No, juoda pitää muistaa. Mutta siis kyllä aika hyvä on Saarioisten ihan peruspitsat. Ne on tasalaatusta kamaa, todella hyvää, ravitsevaa ja sitten niit voi myös vähän kustomoida silleen, et siihen voi laittaa päälle vähän lisää täytettä. Tai sit ihan perus tommonen niinku karjalanpiirakkapussi ja sitten… No, siinä se oikeestaan onkin. (mies synt. 1983)

Juomisen tärkeyttä ei pidä aliarvioida. Kuva Jiri Nikkisen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaankaupunginmuseo.

3.    Pidä itsesi kunnossa

Epäsäännöllinen keikkaelämä ja aktiivinen lavatyöskentely vaativat ruumiillista jaksamista. Sitkeyden ylläpitämiseksi suositellaan kunnon kohottamista ja fyysistä treeniä, jossa apuvälineinä voi käyttää esimerkiksi helposti mukana kulkevia kahvakuulia. Eräs vantaalaistaustainen rokkari kohtasi Keski-Euroopan kiertueella toisen suomalaisen rockbändin, jonka yksi jäsenistä valitteli reissun raskautta:

-    ”Vittu onhan tää vähän raskasta, kun joka päivä joutuu dokaa.” Ja meil [haastateltavan omalla bändillä] on kahvakuulat autossa ja sulkapallokamat ja omat sulkapalloverkot ja tollaset, et me pystytään pystyttää kenttä keikkapaikalle. Pelattiin nytkin muutama kerta sulkista ja tosiaan kahvakuulatreeniä. Ja nää oli 24/7 kännissä kolme viikkoo -tyyppisesti. (mies synt. 1975) 

Vantaalainen rokkari Espoon rantamaratonissa vuonna 2011. Kuva Saska Ketosen yksityiskokoelma.

4.    Pysy rytmissä

Tärkeää tietysti soittamisessa, mutta myös elämänhallinnassa. Vuorokausirytmistä kannattaa pitää kiinni, nukkui sitä sitten päivällä tai yöllä. ”Ihanteellisinta olisi, että saisi pidettyä tietynlaisen unirytmin ja tietynlaisen ruokarytmin.” Jos näyttää siltä, että soittaminen ei yksistään elätä, työ kannattaa sovittaa rokkarin vuorokausirytmiin.

-    Kun tultiin myöhään kotiin aamuisin, mä olin rakennustyömaalla Hartwallin tehdasta rakentamassa ja me tultiin joskus viiden aikaankin, jos jostain kauempaa tuli. Ja sit mä sanoin kerran, et nyt jätkät, keksikää mulle joku muu duunipaikka, niin Jorkka keksi, että pankit avaa vasta kymmeneltä. Ja niin mä menin tota sitten työnvälitykseen ja siellä löyty sitten yks pankkiduuni ja tota se oli sitten semmonen duuni mulle, että mä olin siellä 34 vuotta töissä. (mies synt. 1946)

Aurinko paistaa jo ja rokkari availee silmiään. Paljonkohan kello on? Kuva Repa Nurmen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Repa Nurmi.

 
5.    Turvaa selusta

Alan epävarmuus ja tulojen epäsäännöllisyys ovat saaneet varttuneemmat rokkarit pohtimaan alan sopivuutta vaikka omille lapsille. 

-    Et en mä nyt ehkä suosittelis lapsille, tää on pitkä ja kivinen tie. Mut jos sitä haluaisivat alkaa tekee, niin en mä tietenkään estäis, mut voisin kertoa, et ei välttämättä oo ihan helpointa. (mies synt. 1973)
-    Et kannattaa varmuuden vuoksi hoitaa joku muukin duuni. (mies synt. 1974)

Moni rokkari on jossain vaiheessa hankkinut musiikkialaa sivuavaa koulutusta, mutta vantaalaisten rokkareiden joukosta löytyy värikäs kirjo erilaisia muita ammatteja. On sairaanhoitajaa, lastentarhanopettajaa, nuorisotyöntekijää, rakennusmiestä, huoltomiestä, kuvaajaa, hautakynttilänvalajaa, suomenkielen tutkijaa, kirjastovirkailijaa…

-    Siin vaiheessa, kun ilmotti, et haluu olla ammattimuusikko tai se on niinku mun homma, niin se vähän huolestutti kumpaakin vanhemmista. Kyllä ne kummatkin sano, et hoida nyt ihmeessä joku oikee duuni ittelles. Mä kävin tota Käpylän ammattikoulussa tekstinvalmistajan linjan ihan varmuuden vuoksi, jos tää ei nyt sit toimikaan. (mies synt. 1967)

Kissa-bändin laulaja Timo Itkonen on tehnyt pitkän uran äänentoistoalalla. Kuva Velmu ry, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

 6.    Suojaa korvat

Tulppien puolesta puhuvat monet rokkarit. Aikaisemmin kuulonvarjeluun ei niin kiinnitetty huomiota, mutta tässäkin suhteessa ajat ja asenne ovat muuttuneet, ainakin jonkin verran. 

-    Mä muistan, et mentiin aikamoisella, kun tuli ne uuden polven kaiutinläjät ja prosessorit, josta sai ihan eri tavalla sitä ääntä, niin sieltä ajettiin välillä ihan törkeen lujaa, eikä mistään desibelimittareista tietoakaan. Mitä kovempaa sai sillain, ettei kamat kierrä, sen parempi, kunhan se soundi vaan oli hyvä. (mies synt. 1958)

-    Kyl mä soittaessa [käytän korvatulppia], mut sit kun käy kattoo muita keikkoja, niin sitten... Tai itse asiassa en mä oikeestaan ikinä, kun mä käyn kattoo muita. Sit joskus korvat soi. Mut kyl se joskus, sanotaan kun parikin päivää soi ja sit tuntuu, et vitsi, eiks tää lopu ikinä, niin kyl sitä miettii sit aina, et ens kerralla mä laitan. (mies synt. 1971)

Soundit kohdallaan? Dingon keikka Myyrmäessä vuonna -84. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Timo Simpanen.

7.    Ihmissuhteiden lyhyt ABC

-    No, sitten tietysti ihmissuhdeasiat voi mennä aika solmuun, koska se elämä on kuitenkin ihan toisenlaista kun normaali työelämä. Viikonloput, yöt duunissa tai jossain pahimmillaan rundeilla monta kuukautta tai muuta, niin ei se nyt hirveesti tue tota perhe-elämähommaa. Mut jotkut sen klaaraa kyllä, se on tosi kunnioitettavaa oikeesti. Tunnen muutamii ihmisii, jotka on pitäny niinku siis montakyt vuotta avioliiton ja perheen… (mies synt. 1974)

Tässä suhteessa rokkarin muusikkopuoliso on plussaa. Alan koukkujen ymmärtäminen ja hyväksyminen antavat paremmat lähtöedellytykset parisuhteelle. Jokunen muusikkoura on jopa katkennut seurusteluun. Samat toimivan parisuhteen ja perhe-elämän käytännöt tuntuvat soveltuvan myös bändin sisäiseen dynamiikkaan. Usein toistuva vertaus on, että bändi on yhtä kuin avioliitto, jota pitää hoitaa.


8.    Varo kusettajia

-    Tietysti noi liimataiset voi tulla väliin ehdottelemaan jotain artisti-maksaa -diilejä, mut et sitäkin varmaan tapahtuu Suomessa niin vähän. (mies synt. 1978)

Mutta onhan näitä tapahtunut vuosien varrella. Älä tee tyhmiä sopimuksia, mutta jos teet, kaikki ei ole menetetty. Kokemus osoittaa, että hieno ja pitkä ura on mahdollista saavuttaa kehnonkin diilin jälkeen. 

-    Kun me tajuttiin, et me tehtiin diili, mikä ei menis läpi missään muualla kuin siellä Pennsylvanian lakien alla, niin tajuttiin se, et nyt tää ois siinä vaiheessa, et oikeesti tällä eläis ihan hyvinkin,  jos meitä ei ois kusetettu. Elikkä siinä vaiheessa me alettiin kelaa. Silloin oli jonkinlaista angstia ilmassa ja me mietittiin, et pitäiskö meidän vaihtaa nimee tai jotain, et päästäis eroon tosta. Mut sit me jotenkin päätettiin silloin, et katotaan tää loppuun ja tehään diili loppuun ja yritetään sitten saada omamme takaisin jos se on mahdollista. Et sitä kautta sitä varmaan tajus, et voisi tällä ehkä elääkin. (mies synt.1973)


9.    Pidä aistit valppaina

-    Keikkamesta meinas sortuu vissiin jossain Turkissa ja… (mies synt. 1974)
-    Se ei ollut vissiin rakennettu ihan niin kuin piti. Et jengi pomppi silleen, et alko tuntuu, et menee lava näin ja sit oli niin kuin jossain kerroksissa, en muista missä ja sit tuli palokunta keskeyttämään, et kun alhaalla on sortunut sellanen. Sit tuli just mieleen nää Youtube-videot, missä häävieraat tipahtaa lattian läpi. Et silleen siin meinas käydä. (mies synt. 1973)

Pidä silmät ja korvat auki. Lavalle lentelevät esineet tai putoavat trussit, rankkasateet yhdistettynä sähkölaitteisiin, keikkarakenteiden ja rakennusten romahtamisvaara ovat aiheuttaneet vaaratilanteita. Omat riskinsä on myös liikkumisessa paikasta toiseen. Hyvä selvä kuski on kaiken a ja o. 

Rokkareille sattuu ja tapahtuu, myös haavereita. Kuva Sampo Sakari Korhosen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

10.    Vedä oma hiihto

Ei kannata huolestua, vaikka joskus muusikkona oleminen stressaa tai ahdistaa. Tapaamillemme rokkareille tämä on tuttu juttu, erilaisia vaiheita tulee ja menee.

-    Joskus kun tietysti tuolta treeneistä tulee, jos on vaikka semmonen fiilis, et ei meinaa onnistuu, niin kylhän siin saattaa joskus yöunet mennä. (mies synt. 1985)

Vaikka kuinka treenaa ja yrittää, juttu ei silti mene aina putkeen. Sattumilla on osansa homman etenemisessä. Koskaan ei voi tietää, kehen törmää ja missä.

-    Siin on niin paljon onnesta kiinni ja kaikesta muusta, et napsahtaa. (mies synt. 1973)

Niin tai näin, oleellisinta on olla oma itsensä. "Rebel to the End!"

Tämän bändin nimi ei ole Apple vaan Parsley Inn. Kuva Mikko Mäkelän yksityiskoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Kolmekutonen

Kuten keväällä jo lupailimme, jatkamme vantaalaisen rockmusiikin taustavaikuttajasarjaa. Tällä kertaa sukellamme paikkaan, jossa on lyöty monen vantaalaisen bändin alkutahdit. Tämä vanha mattotehdas osoitteessa Leinikkitie 36 saatiin nuorten käyttöön jo 40 vuotta sitten ja siitä lähtien on sen seinien suojissa kaikunut rock’n roll. 

Kolmekutonen. 
Kuva Hiekkaharjun nuorisotila 36, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Nuorisotalon tarpeeseen oli havahduttu, kun uusille asutusalueille Tikkurilan ympäristöön muuttaneiden nuorten huomattiin tarvitsevan enemmän omaa tilaa. Alueen edelliset nuorisolle suunnatut kertsit kerrostalojen alakerrassa Malminiityssä ja Hiekkaharjun Vanamonkujalla olivat jo käyneet liian pieniksi ja lisäksi metelistä tuli valituksia talojen asukkailta. Rauhallisessa ympäristössä sijaitsevan, kotinakin toimineen tehdasrakennuksen ajateltiin soveltuvan hyvin nuorison käyttöön.

Talon saamisessa nuorisokäyttöön ja sen remontoimisessa, nuorten oma aktiivisuus oli ratkaisevaa. Töitä paiskittiin aamusta iltaan, myös koulunkäynnin kustannuksella.  

- Niin meil oli joka päivälle töitä. Aina kun koulusta pääs, no suurin osa meist ei päässy kouluun, et me päästiin suoraan tänne. (naurua) … Tääl oli paljo hommaa, toi yläkerta piti tyhjentää totaalisesti. Se oli pitkii mattorullii täys, mitkä paino monta sataa. Ne työnnettiin siit pikkuluukusta alas ja laskettiin vinssin kanssa ales ja sit sinne kylmään varastoon. (mies synt. 1950-luku) 

Kolmekutosella on ollut monipuoliset tilat harrastaa. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Remontti valmistui vuonna 1972. Vuosikymmeniä myöhemmin talon silloiset nuoret tunnustavat sen merkityksen alueen nuorisolle.

- Et sanotaan, et tää talo pelasti oikeestaan kolme neljä asutusaluetta, Ristipuron, Möskärii, Malminiityn ja sit ton Simonkylän. Jos ei tätä ois tullu sillai yhteiskäyttöön niin tääl ois hirveet tappelut ollu edelleen. … et sittenhän tää niinku rauhottu aika paljon näis asutusalueista toi pahojen teko ja kaikki muu. (mies synt. 1950-luku)

Hiekkaharjun 36:lta varattiin heti vinttitila bändiharjoittelua varten. 70-luvulla siellä treenasi bändejä, joista yksi oli nimeltään Image. Yhtyeessä soittivat Alangon veljekset, joista nuorempi Juha oli rumpali ja vanhempi Jorma kitaristi. Yhtyeen ensimmäinen ja ainoa levy ilmestyi vuonna 1976. Musiikki oli progressiivisempaa niin kuin ajanhenkeen kuului.

- Kyl se nyt oli raskaampaa, siihen aikaan, rokkia oli olevinaan, mut ei se nyt ihan suoraa rokkia kaikki että, oli siinä joku aavistus semmosta progressiivisempaa. (mies synt. 1953)
- Oli siellä sitä, rupes haisee jo sille. (mies synt. 1950)

Hiekkaharjun vetovoima houkutteli nuorisoa lähialueilta ja kauempaakin. Paikka tarjosi mahdollisuuden uppoutua rockmusiikin vietäväksi muillekin kuin bändiläisille. Esimerkiksi 70-luvun puolivälin suosittuina diskoiltoina meno saattoi olla hurjaa ja vanhan tehdasrakennuksen seinät natista liitoksistaan, kun parhaimmillaan 300–400 nuorta ahtautui kuuntelemaan sen aikaisia huippuyhtyeitä, kuten Kalevalaa, Ernosta, Eeroa & Jussia.

Ernos soittaa ja jengi joraa kaupunkijuhlien yhteydessä järjestetyssä konsertissa Hiekkaharjun 36:lla vuonna 1974. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Ilkka Leino.

Nuorisotilan ohjaajilta vaadittiin jämäkkyyttä ja kylmähermoisuutta kohdata nuorisosta huokuva näyttämisenhalu. Pelätä ei saanut. Toisinaan aggressiivisesti käyttäytyviä piti poistaa talosta väkipakolla. Yhtenä ongelmien aiheuttajana oli alkoholi. 36:n ensimmäinen nuoriso-ohjaaja Martti ”Masa” Myller muistaa hyvin sen aikaisen menon:
 
- Kyllähän siellä tappeluja tietysti diskoiltana oli, mut täytyy tunnustaa, et se oli harvoin, jottei ikkunalasi menny rikki. Mut se kuulu asiaan. Jonku piti suuttuu sen verta, kun ei päässy sisään, kun oli sen verta pätkässä. (mies synt. 1942)

Vuosikymmenen loppuun ajoittuu Velmun perustamiskokous Hiekkaharjun 36:lla syyskuussa 1978. Paikalle oli kerääntynyt noin 100 henkilöä, mukana muun muassa Otto Donner. Velmun saatua Koisotalo oman toimintansa tukikohdaksi 80-luvun alussa, osa alueen bänditoiminnasta keskittyi sinne. 

Blue Valentine oli yksi Kolmekutosella 1980-luvulla treenanneista bändeistä. Bändiluettelo Vantaan kaupunginmuseon kokoelmat.

Yhtyeiden välinen yhteistyö on ollut yksi bänditoiminnan kulmakivistä. Parhaimmillaan samassa paikassa treenaavat bändit muodostavat yhteisön, jossa jäsenet risteilevät eri kokoonpanojen välillä. Kolmekutosella tällainen ajanjakso oli ainakin 1990-luvun loppupuolella. Mind of Doll -yhtyeen basisti Ide Miettinen muistelee:  

- Kyl ne juuret on vahvasti mullakin siel 36:lla. Et kyl siel sit tuli jossain muissakin porukois soitettuu. Et mä muistan, et se oli vähän semmonen mesta, mis tapas muitakin soittajii. Siinä ku vuorot pyöri, siel sit törmäs tietenki ihmisiin ja ainakin kolme porukkaa tulee mieleen, mis kävin soittaa 36:lla sillon nuorena. (mies synt. 1983)

Kaavio siitä, miten soittajat risteilivät 36:lla treenanneiden bändien välillä. Ide Miettisen luonnos 36:n bändikartasta tulevaa näyttelyä varten.

Nuorisotyöntekijä Juha Jäppinen kertoi, että 2000-luvun vaihteessa talossa treenasi ”pahimmillaan” 40 bändiä. Ne tulivat pääasiassa Vantaalta, mutta yksittäisiä jäseniä myös muualta pääkaupunkiseudulta sekä ympäryskunnista.  Harjoitteluaikoja jaettiin kaikille viikonpäiville. Näinä vuosina treenihuoneita oli neljä, joista yksi oli tehty rumpuharjoitustilaksi. Kolme kämppää oli ulkorakennuksessa, Mörskässä ja yksi päärakennuksessa.
 

Marko Mähösen seinämaalaukset koristivat päärakennuksen treenikämpän seiniä. Kuva Hiekkaharjun nuorisotila 36, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Vernissan toiminnanjohtaja Anneli Nikolajeff muisteli, että Kolmekutosen soitinhankinnat ja soitinopetuksen käynnistäminen  90-luvulla olivat erityisnuorisotyöntekijä Pertti Kemppisen ajatus. Näin bändisoittamista oli kenen tahansa helppo kokeilla. Velmu ry:n toiminnanjohtaja Tommi Ouvinen nostaa hattua bändimaikkana 36:lla toimineen Juha Jäppisen panostukselle nuorten soitonopetuksessa:
 
- Et se istu siel bänditreeneissä ja anto palautetta. Must se oli kyl tosi hyvää duunii ja semmosta, et se vaatii aika paljon näkemystä ja ammattitaitoo. (mies synt. 1973)

Bändimaikan antama palaute potki eteenpäin. Ennen kuin päästiin treenaamiseen makuun, Jäppisen opetusmetodiin kuului vähintään puoli vuotta oman instrumentin treenausta ja musiikin kuuntelua ennen bänditreenien aloittamista. Jäppinen perustelee:

- Koska ei ihminen itekkään saa mitään irti siitä jos sille lyödään kitara käteen niin se saa primitiivireaktion ja rämpyttää sitä. Ei sitä ryhmätilanteessa niin, ei se vaan toimi. (mies synt. 1955) 
 

Näillä Marko Mähösen maalaamilla soittimilla treenattiin Kolmekutosella 1990-luvulla. Nyt ne odottavat rocknäyttelyn avautumista Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa, jonne ne toimitti 36:lla aikoinaan itsekin treenannut, nyt siellä bändiopettajana työskentelevä Sakari Virta.

Nuorisotiloilla aloittelevat bändit ovat saaneet tilaisuuden esitellä taitojaan. Ympäri Vantaata 2000-luvulla järjestettyjen Rockin’ Hours -bändi-iltojen tarkoituksena oli tarjota kokemattomille bändeille kokemusta yleisön edessä esiintymisestä.

Nuorisotalotoiminta elää aaltoliikkeissä ja bänditoiminta sen mukana. Juha Jäppinen on pannut merkille, että bändi-illat eivät oikein jaksa innostaa yleisöä 2010-luvulla. Omien kavereiden soittoa saatetaan tulla kuuntelemaan, mutta sen jälkeen jatketaan iltaa muihin rientoihin ja joitakin bändejä ei jää kuuntelemaan kukaan.

Kolmekutosella viimeisin yleisöryntäys koettiin vuonna 2009 ensimmäisessä Punk Revival -illassa, jota Bloodsucker Circusin laulaja Jaakko ”Jack” Salo oli järjestämässä. Mukaan pyydettiin samaa genreä edustavia kaveribändejä ja illassa koettiin vahvaa yhteisöllisyyttä. Talon ulkopuolella meno oli samansuuntaista kuin 1970-luvun huippuvuosina. Salo muistelee:

- Jopa helsinkiläiset tuli sinne ensimmäiseen Punk Revival -iltaan. Ja sinne tosiaan tuli Helsingistä paljo ja muitakin ihan näitä punkkareita ja ne ei ees päässy sisään, koska ne oli juonu ja ne meni piiloon läheisiin lehtiroskiksiin, kun kytät ratsas aluetta. Sinne oli siis yllättävän paljo tulos jengii ja kaikki ei päässy edes sisällekään. (mies synt. 1990) 

Kolmas ja viimeinen Punk Revival -iltama oli samalla Bloodsucker Circusin jäähyväiskeikka.

2010-luku alkoi Hiekkaharjun nuorisotilalla epävarmoissa tunnelmissa. Kiista talon purkamisesta kuohutti ja sai suuren joukon ihmisiä liikkeelle ja puolustamaan sen kunnostamista. Myös Vantaan kaupunginmuseo oli säilyttämisen kannalla ja kuten rakennustutkijan kirjoittamassa lausunnossa todetaan:

Tällaista tunnelmaa ei voi löytää uudesta rakennuksesta, sen luomiseen menee vuosia ja vuosikymmeniä. (Vantaan kaupunginmuseon lausunto 8.10.2010)

Talo pelastui ja kunnostettiin. Avajaisia päästiin viettämään syksyllä 2012. Myös bänditilat uudistuivat, soittaa voi nyt kahdessa remontoidussa treenikämpässä sekä omassa studiossa. Uusien sukupolvien vuoro on jättää nimensä Kolmekutosen nelikymppiseen bändikarttaan.

Vasta perustettu Mind of Doll Kolmekutosen lavalla vuosituhannen vaihteessa kokoonpanolla Sakari Virta, Mikko Päivinen, Visa Heinonen ja Joonas Tuomivaara. Kuva Hiekkaharjun nuorisotila 36, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

Hei, me havainnoidaan!

Havainnointi on ollut yksi tapa kerätä Rock’n Vantaa -tutkimusaineistoa. Halusimme omakohtaisesti päästä näkemään ja kokemaan musiikin tekemiseen liittyviä tilanteita ja paikkoja, saada niistä dokumentointiaineistoa, valokuvia ja videokuvaa. Selvää oli, että vain haastatteluihin keskittyminen ja niiden tekeminen antaisivat vantaalaisesta rockelämästä vajaan kuvan. Havainnoimalla tavoitettavissa ovat myös rintakehässä asti tuntuva basson jumputus, mieltä kohauttavat välispiikit, yleisön arvaamatonkin käytös ja vuolaana virtaava hiki.

Tokan biisin jälkeen rumpali on jo hiessä ja riisuu hänkin paitansa. En kuullut, miten he päättivät seuraavan biisin, se alkoi nopeasti. Kitaristi vetää jotain sooloa, laulaja katsoo villin ilkamoivasti keskittyvää näppäilijää. Niillä on selvästi älyttömän hauskaa yhdessä täällä. Rumpali pyytää paussia hiestä märkänä, mutta muut haluavat ”vielä yhden rauhallisen”, silti biisin aikana rumpali puhaltelee hikeä silmiltään.(opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Tunnelma keikoilla kohoaa ja lämmöt nousevat niin lavalla kuin tanssilattiallakin. Vaikka kameran käsittelytaidoissamme on parantamisen varaa, kuvasta välittyy tekemisen meininki.

Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Bänditoimintaa ei olisi ilman rockmusiikille omistettuja paikkoja, ääniä, tuoksuja, sosiaalisia suhteita tai yhteisöllisyyttä. Keväällä 2013 Helsingin yliopiston kenttätyökurssi järjestettiin yhteistyössä Vantaan kaupunginmuseon Rock’n Vantaa –hankkeen kanssa. Opiskelijat haastattelivat yli 30 vantaalaistaustaista henkilöä ja havainnoivat eri puolilla Vantaan rockkeskittymiä tai bändien esiintymisiä pääkaupunkiseudulla. Tutuksi tulivat Vernissa, Tulisuudelma, Shamrock, Vaskivuoren lukio, Koisotalo, Redfive studio, Hiekkaharjun 36, Lapsimessut 2013 ja Hana-baari.

Baarin sisustus oli tummaa puuta, ruskeaa nahkaa ja punaista kangasta. Seinissä oli tummaa puuta ja vihreää maalia. Huonekaluissa ei näkynyt kulumista. Ehkä paikka oli uusi tai vasta remontoitu? Olutmainoksia oli sisustuselementteinä, samoin hattuja ja urheiluvälineitä, kuten golfmailapussi ja jalkapallo. Baarissa näytti olevan laaja juomavalikoima. Huomioni kiinnittyi pulloon, jonka sisällä oli käärme. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

Miten havainnointi sitten käytännössä tapahtuu? Tärkeimpiä työvälineitä ovat ainakin kynä, muistiinpanolehtiö ja avoin mieli.

Kynät sauhuavat takahuoneessa, kun opiskelijat taltioivat rokkareiden ruokamuistoja. Kuvaaja Anne Kurki.

Löydämme istumapaikan ja kaivoimme muistiinpanovälineet laukuistamme, tuntui todella oudolta alkaa kirjoittamaan muistiinpanoja baarissa. Taustalla soi musiikki kovalla, kuuluu Pointed sistersiä ja mietin että ravintola musiikkivalikoima muistuttaa Radio Novaa. Saamme kirjoitella rauhassa noin kymmenen minuutin ajan, kunnes noin keski-ikäinen, kalju mies, tulee kysymään että mitäs runoja ne tytöt kirjoittelee? Laura selittää hänelle havainnoistamme ja en kuule kunnolla keskustelua. Mies lähtee pois paikalta ja jatkamme havainnointia. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

Havainnointi voidaan jakaa osallistumisen asteen perusteella passiiviseen tapahtumien sivusta seuraamiseen tai ns. osallistuvaan havainnointiin, jossa varsinaiset muistiinpanovälineet saavat kyytiä ja tutkija heittäytyy tapahtumien pyörteisiin. Olemme huomanneet, että alkuvaiheessa työskentely on passiivisempaa ja tämä on luettavissa myös opiskelijoiden muistiinpanoista. Vaikka pyrkimyksenä olisi etäisyyden säilyttäminen kohteeseen, voi silti joutua kohtaamaan havainnointitilanteen fyysisenkin puolen.

Eräs mies tuli pyytämään tanssimaan, kosketteli selästä. Ei kiitos sanoin. Hän jäi pyörimään ja laulamaan lähistölle. Tuli yhteisöllisyyden tunteita: tämä musiikki kuuluu tänne ja tähän iltaan, tuli hyvä fiilis. Suomenkieliset biisit tuntuivat tähänastisen illan kohokohdilta. Tassilattialla kosketeltiin ja tanssittiin myös pareittain. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

Tutkija on soluttautunut yleisön sekaan. Muistiinpanovälineetkin löytyvät, kun tarkasti katsoo. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Baari tai ravintola havainnointipaikkana ei ole helpoimmasta päästä, ei tutkijoiden eikä paikalla olevan yleisönkään näkökulmasta. Tutkijalle keikkahavainnointi voi olla jopa ahdistava kokemus yleisön alkoholinkäytön takia. Se lisää lähestymisyrityksiä, tungettelevuutta ja kaikenlaisten kysymysten esittämistä. Tilanteen havainnointi ja siitä kirjoittaminen tuntuvat epäreiluilta ja siksi arkistoon päätyy ehkäpä myös hiukan kaunisteltua tekstiä, josta ei pitäisi pystyä tilanteessa mukana olleita henkilöitä tunnistamaan.

Millaisena Vantaa sitten näyttäytyy yliopisto-opiskelijoiden silmin? Selvästi suurin osa opiskelijoista oli vantaalaisessa rockelämässä vieraalla kentällä, vaikka aihe koettiinkin kiinnostavaksi. Kenttätyömuistiinpanoista monet alkavat tarkalla Vantaalle saapumisen kuvailulla, joissa on aitoa ekskursion tunnelmaa. Vantaa-paikkana ei juuri herätä tunteita suuntaan tai toiseen, ainakaan meille päätyneissä selostuksissa.

Lähdin Helsingistä R-junalla Tikkurilaan klo 22.19 ja Tikkurilassa olimme havainnointiparimme kanssa vähän puolen jälkeen. Meillä ei ollut tietoa sijainnista, joten navigoimme perille kännykän reittioppaan avulla. Matkaa asemalta perille oli n. 800 metriä ja reitti kulki suoraan yhtä tietä pitkin.

(opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Sisäänpääsy maksoi 6€, Coca-Cola 3€. Ensimmäinen kertani Martinlaaksossa, ensimmäinen kertani baarissa Vantaalla. Aika harvinaislaatuinen kurssi.(opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Olosuhteet vaikuttavat siihen, millainen kuva paikasta ja tapahtumasta muodostuu. Myötätuulirockia vietettiin sateisessa säässä elokuussa 2012. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
Kuvaaja Stella Karlsson.

Ulkopuolisuuden kokemus voi olla myös avain tarkkasilmäisille ja värikkäille analyyseille, joihin me paljasjalkaisina vantaalaisina ja aineistoon uppoutuneina tutkijoina emme välttämättä enää niin helposti kykene. Opiskelijoilta on eri tilanteiden tunnelman tavoittaminen onnistunut hyvin ja parhaimmissa tapauksissa vuoropuhelu oman tutkijapersoonan ja havainnointitilanteen kanssa on nautinnollista luettavaa.   

Niinpä olin tilanteessa pääasiassa ulkopuolinen tarkkailija tai -havainnoija. Tästä huolimatta konsertti tempaisi jollain tavalla mukaansa ja se sai hyvälle tuulelle, vaikka tein samalla muistiinpanoja tilanteesta. Kokemuksena oleminen lastenrock-konsertissa oli minulle uusi ja yllättävän hauska. Kenties ulkopuolisuus antoi minulle mahdollisuuden tarkkailla objektiivisesti tilannetta. Jos minulla olisi omia lapsia, tai ylipäätään enemmän kokemusta lapsista, olisin ehkä osannut kiinnittää paremmin huomiota vielä joihinkin muihin asioihin. Nyt kykenin kiinnittämään huomiota vain siihen, että lapset jaksoivat ohjattuina vuorovaikutteisella keikalla keskittyä hyvin keikkaan ja osallistua keikkaan liittyvään toimintaan. (opiskelijahavainnot, kevät 2013)

 

Calypsossa ei 1970-luvulla ollut huolta havainnoivista tutkijoista. Kuva Velmu ry, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo.

 

Olemme huomanneet, että kentällä havainnointi ja muistiinpanojen tekeminen ovat herättäneet pelkoa ja hämmennystä, mutta myös huvittuneisuutta. Havainnointi-sanaan on helppo liittää kaksimielisiäkin merkityksiä. Meiltä on saatettu kysyä, ovatko tytöt taas lähdössä ”havainnoimaan”. Sanankäyttö oli erityisen vaikeaa havainnointimme alkutaipaleella, jonka voi todeta Rock’n Vantaa -esittelyvideon loppukevennyksestä (http://www.youtube.com/watch?v=5_xZmvpNvsc). Mutta kaiken kaikkiaan on sanottava, että nyt yliopiston ja museon yhteistyössä syntynyt havainnointiaineisto tuo maukkaan lisän vantaalaisesta rockelämästä 2010-luvulla syntyvään kuvaan.

On hyvä, että Rock’n Vantaata tehdään vuorovaikutuksessa kentän kanssa, näin mekin olemme tulleet ikuistetuiksi erinäisissä tilanteissa.

Hups, joku taitaa kuvata meitä! Kuva Mind of Dollin levynjulkkareista 1.3.2013. Kuvaaja Marjukka Kallio.

Eba - ”aito lähiöjätkä”

Rock’n Vantaa haastateltavia on alusta asti haalittu perinteisellä lumipallomenetelmällä. Alkuun päästiin Annan Vantaanjoen musiikkilukion aikaisilla tutuilla, joille lähti Facebook-viesti marraskuussa 2011. Viestissä kyseltiin kiinnostusta haastatteluun. Yksi heistä vastasi:

Kysykää Ebalta, se tietää kaiken Vantaa rockista.

Tomi ”Eba” Mäkysen haastattelu sovittiin heti alkuvuoteen museolle, jonne hän otti mukaan Clifters-kitaristi Lare Murtomaan, ”jolla on varmasti paljon kokemuksia Länsi-Vantaan musatouhuista ennen muakin. 70-luvulta asti soittanut kitaraa. :)”. Kun Laren musadiggailut ja sitä myötä soittaminen olivat jo hyvässä vauhdissa, ekaluokkalainen Eba muutti Otaniemestä Myyrmäkeen vuonna 1975.

Oma musainnostus sai alkunsa Elviksestä, ja koska Elviksellä oli kitara, Ebankin oli sellainen saatava. Ensimmäinen bändi, Boppin’ Dynamites, perustettiin 1980. Alun rockabilly vaihtui myöhemmin punkkiin, mikä näkyi vaatetuksessa ja hiustyylissä.

EBA: Mut kylhän se sitten täyty näyttääkin siltä, et mitä niin kuin harrastaa. Ja sit kun oli punkkari, niin sit oli kyl punkkarinkin näköinen, et siihen vaatetukseen. Aika pitkälle se musiikki siihen aikaan oli tärkeetä, ainakin mulle.

Eba vauhdissa MFA-bändin aikoihin vuonna 1987. Kuva Tomi Mäkysen yksityiskokoelma.

Pystytukkapunkkarikauden jälkeen hiukset ovat saaneet kasvaa ja intin jälkeen niitä ei ole leikattu ollenkaan. Yhdeksänkymmentäluvun taitteeseen osuu monta muutakin tulevaisuuden kannalta merkityksellistä asiaa. Esimerkiksi bändirintamalla oli useita projekteja: MFA, Telephone Combo, Breeze, Smilers… Myös uravalinta alkoi hahmottua, kun Eba päätyi Myyrmäen nuorisotila Arkkiin Sir Elwoodin Juha Lehden avuksi. Juhan siirryttyä Vernissaan, Eba otti ohjat käsiinsä musiikkipuolesta vastaavana nuorisotyöntekijänä.

Museoalalla on hiljattain herätty verkostoitumisen tuomiin mahdollisuuksiin, mutta Eballe Hanki kavereita -metodi ei ole ollut vieras koskaan. Päästessään koeajalle Arkin nuoriso-ohjaajaksi, hän ensitöikseen pisti pystyyn Daddy’s Cool Rock -konsertin.

EBA: Heti Ballsit soittaa ja jotain Froikkareit tyyliin. Isoja tämmösii, kun oli suhteita. Ja sitten ne katto, et kyl toi jotain osaa ja sit mut vakinaistettiin.

Museotermein sanottuna Eba on kotiseutuihminen. Opiskeluvuodet ulkomailla riittivät muualla kuin Länsi-Vantaalla asumisesta. Smilers-kitaristina Eba vaikutti vuodet 1991–1997, mutta yhtyeen siirtyessä keikkailemaan Eestiin, Eba jäi Suomeen. Species-yhtye, työ Studio Arkissa ja nuorten parissa vetivät pidemmän korren. Eban studiosta on monen muusikon ura saanut alkustartin.

Siitä se alko. Kysyin siltä, että voisko mahdollisesti tehdä omaa demoa myös. Eba oli tietenkin heti messissä ja tehtiinkin sit mun omia biisejä pienessä kopissa neliraiturilla. Siinä myös jammailtiin jne. Tutustui heti myös vanhempaan soittajakaartiin. Juteltiin paljon ja sanoinkin Eballe, että soittohommat kiinnostaa mua eniten. Se omalta osaltaan jeesas siinä, että pääs jammailemaan hyvien tyyppien kanssa. (mies synt. 1974)

Esimerkiksi vantaalaiset Mind of Doll ja Caroline äänittivät ensimmäisiä demojaan Eban tehtaassa. Nämä bändit ovat jääneet Eban mieleen monestakin syystä.

EBA: Se asenne, mil ne vetää sitä, soittaa niinku täydellä sydämellä ja meiningillä, niin kyl se vaan jotenkin sitten. Mind of Dollistakin huomas, et jos noi jatkaa tosta, niin kyl sieltä vielä tulee kovaa kamaa. Ja Visahan oli jo silloin tosi hyvä laulaja. Sen ääni oli... et miten joku voi noin nuori kundi lähtee tommonen Kurt Cobain -soundi. (naurahtaa) Kateellisena kuuntelin.

Eba Studio Arkissa keväällä 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Anne Kurki.

Mutta kyllä Ebaakin arvostetaan. Pieni kyselykierros Arkin entisten ja nykyisten käyttäjien keskuudessa osoittaa, ettei Länsi-Vantaan rockskene olisi 1990- ja 2000-luvuilla ollut niin aktiivinen kuin se oli, ilman Ebaa. Tämän myrtsiläisen rocklegendan vaikutus nuorten bänditoimintaan on kiistaton.

Noina aikoina tajusin kuinka iso vaikutus Eballa on nuorten soittajien keskuudessa ja on edelleen. Se kannustus ja usko siihen oman jutun tekemiseen on jotain mitä ei voi fyrkalla lunastaa. (mies synt. 1974)

Eba on Länsi-Vantaan musahommien isoveli, ellei jopa Isä. Mua ja mun bänditoimintaa Eba on henkilökohtasesti aina jeesannu ja tukenut tosi pienestä asti. Päästi Carolinen treenaamaan Arkin treenikselle, vaikka periaatteessa silloin siellä ei ollut ees tilaa. Antanu äänittää kaikkea mahollista sen studiossa ja jeesannu hyvillä vinkeillä...Se on jotenki tuntunu aina hiffaavan, et mun tekemisissä on jotain syvempää, kuin pelkkä harrastus. Eballe on voinu puhua aina mistä tahansa, myös keikkailun lieve-ilmiöiden vaikutuksista yms. (mies synt. 1988)

Eba Species-yhtyeen kitaristina 2000-luvun vaihteessa. Kuva Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, reprokuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Leo Heng.

Eballe musiikki ja työ ovat yhtä. Duunin ja vapaa-ajan erottaminen tässä hommassa on vaikeaa. Hyvänä esimerkkinä on Louhela Jam, joka sai alkunsa Vantaan kaupungin järjestämän Vantaa rappaa ja rokkaa -kiertueen pohjalta. Tosin, siinä missä se keräsi yleisöä niukahkosti, niin Louhela Jameilla oli jo ensimmäisenä vuonna 1 000 kuulijaa, jotka löysivät tiensä Jokiuomanpuistoon jammailemaan.

EBA: Meillä oli pienet laulukamat, niin ei ne riittänyt taas mihinkään, mut se oli mageeta, kun ne tuli kuitenkin siihen ihan lähelle ja sit oli semmonen tosi hyvä meininki. Ja sitten totta kai mietittiin, et joo tehään ens vuonna uudestaan.

Eban suunnittelema Louhela Jam -juliste vuonna 1998. Juliste Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo. 

Ja niin sitten tehtiin ja monta kertaa vielä tämän jälkeenkin yli 20 vuoden ajan. Eba on viime vuosina tehnyt tilaa nuoremmille ja siirtynyt taustalle seurailemaan tapahtuman järjestämistä ”kummisedän” roolissa ja omalle tyylilleen uskollisena. 

Backstage-passi Tomi Mäkysen yksityiskokoelma, kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Hahmona Eba on pitänyt linjansa läpi vuosien ja edustaa omaa old school -tyyliään järkähtämättä, mistä osaa kyllä repiä huumoria itsekin. Jääräpäinenhän se tosin on kuin mikäkin, mutta se on varmaan auttanut rokkihommia tahkotessa. (nainen synt. 1974)

Mutta mikä on Eban mielestä bänditoiminannan merkitys, miksi sen eteen kannattaa tehdä töitä? Bänditoiminta tarjoaa nuorille jonkin tärkeän jutun, jossa he saavat toteuttaa itseään. Ja Eballekin nuorten treenien kuunteleminen antaa mahdollisuuden yllättyä, innostua ja diggailla, varsinkin jos soittimista lähtee ”rehellistä” rockia, musiikkia, joka tarjoaa sukupolvien väliset rajat ylittävän yhteisen kokemuksen.  

Eba Arkissa maaliskuussa 2013. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. Kuvaaja Anne Kurki.

Ebasta sanottua...